|
nimi: Ismo Kivimäki matka: 50 Km aika: 4:48,15 Tervehdys Turusta Seppo Moilanen.Tulipahan taas juostua vuoden tauon jälkeen kotirataultra.Juoksu alkoi Impivaaran uimahallilta ja kiersi 10kilometrin lenkin "Kaikanlenkki" viisi kierrosta.Aamulla klo10,20 oli lähdössä n.10 juoksijaa.Osa juoksi täyden viisikymmentä kilometriä, osa tyytyi vähempään kuten aikaisempina vuosina. Säätila oli n. pari astetta plussan puolella,tie oli paikka paikoin jäinen ja erittäin liukas ja me loppu purukan juoksijat saimme vielä vesisateenkin päällemme, eli juoksuolosuhteet ei ollut kovin mukavat.oma aikani oli siis 4:48,15 ja juoksusarja on M55. Ps. muiden loppuaikoja en tätä kirjoittassa vielä tiedä. Juoksuterveisin Ismo Kivimäki -------------------------------------------------------------------------------- Turun kotirataultrasta Kuten Ismo jo raportissaan ehti kertoa, Turussa taaperrettiin perinteiseen tapaan perusturkulaisessa säässä perinteisesti Kaikan kymppiä kiertäen. Tuttujen naamojen lisäksi täyden matkan taivalsi ihastuttavasti kaksi henkilöä, joille kyseessä oli ihka ensimmäinen maratonia pitempi taival. Hatunnosto Veikko Sivosuolle ja Jari Tompolle! Itse sain tällä kertaa viisi kymppiä täyteen ajassa 4.23.59 yhtä jalkaa Jarin ja Lietzenin Petrin kanssa. Itselläni oli alla nastat, toisin kuin Jarilla ja Petrillä. Täytyy sanoa, että ajoittain kyllä ihmettelin miten ihmeessä pojat pääsivät jäällä eteenpäin. Sen verran vaikeaa se oli välillä nastoillakin. Uimahallin munkit olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Huolestuneina pistimme tosin merkille, että ne olivat kooltaan aiempaa pienempiä. Mihin tämä maailma onkaan menossa? Kukin toimi itse omana virallisena ajanottajanaan, mutta siltä varalta että joltakulta jää raportti tekemättä ilmoitan tässä nimet ja ajat parhaan tietoni mukaan (suluissa syntymävuosi): Jari Tomppo, Salo 4.23.59 Petri Lietzen (65), Salo 4.23.59 Tero Töyrylä (61), Salo 4.23.59 Veikko Sivosavi (55), Turku 4.27.01 Eino Lipponen (50), Lieto 4.32.10 Ismo Kivimäki, Turku 4.48.15 Maria Tähkävuori (62), Paimio: En tiedä aikaa, mutta syön hattuni - sen jota nostin juuri Veikolle ja Jarille - jollei Maria juossut viittäkymppiä. Tapio Koivu ja Tuija Lehtonen juoksivat 3 kierrosta, Tapio sokeaa Tuijaa ohjaten. 25 km:n väliaikaa ei ole tiedossa, mutta 30 km taittui ajassa 3.06. Pariin kierrokseen ilmeisesti tyytyivät Kari Viitanen ja Antti Laakola. Myös Eira Lindqvist oli mukana juoksemassa. Tero Töyrylä -------------------------------------------------------------------------------- Southwest B.C. Yours Truly 25/50 Km Run January 25th, 2003 Forest Service Roads Overcast with drizzle 10°C 50 Km (1180 m climb) 1) Rob Lang 46 4:16:10 2) Wendy Montgomery (f) 36 4:45:30 3) Sally Marcellus (f) 49 5:05:40 Bruce Grant 37 5:05:40 5) Rob McDonald 5:08:30 6) Gail Bazeley (f) 53 5:24:20 Janet Rosenfeld 36 5:24:20 Ken Greenaway 43 5:24:20 9) Ron Adams 54 5:25:36 25 Km (590 m climb) Brian Bjornson 2:02 Mike O'Grady 2:18 Dave Ross 2:18 Jim Lewis 2:28 Glen Smith 2:36 Glen Langham 2:36 Heidi Alberti 2:48 Linda Strobl 2:48 Jayne Fleming 2:48 Ken Cretelli 3:04 Janet Cretelli 3:50 20 starters This was the fourth time this event was held in the Malcolm Knapp U.B.C. Research Forest. The weather was unseasonably warm and many participants were in shorts on this balmy albeit drizzly day. Advertized as “an unorganized non-event” runners simply arrive between 8 and 9 am, pick up a map, find someone to run with and head out keeping their own time. The 25 Km loop can be run in either direction allowing runners to see each other along the way. The Research Forest is a gem of lakes creeks and hills tucked at the base of the Golden Ears Range. Used for forest management study the Forest is interlaced with a network of service roads which make for great running as no vehicles or bikes are allowed. Rob Lang -------------------------------------------------------------------- Peräkylän Ponnistus iskee kuin miljoona volttia / Kotirataultra 26.01.2003 Tervehdys; Peräkylän Ponnistus sai vihdoin viimein koottua rivinsä Kotirataultraan, jonka vahvistukseksi saimme lisäksi kaksi urhoollista epäseuralaista. Kahdeksasta matkaan lähteneistä peräti seitsemän suoritti urakan loppuun; Mäkkylän Mammutti Markku Rehberger siirtyi 30 km:n jälkeen keskittymään tuleviin koitoksiin huomattuaan että hänen seuran pituusennätyksensä (60 km)ei olekaan tänään uhattuna. Vaikka porukkamme hajosikin jo aika alkuvaiheessa, niin pysyimme kuitenkin kaikki samalla kierroksella (4 km)eikä kierroksella ohituksia syntynyt. Sää oli +1 - +2 C, tuulinen ja ajoittain tihkusateinen; alusta jäinen, mutta hyvin hiekoitettu ja sangen juostava. Tulokset: Jani Vertanen, Peräkylän Ponnistus, 5.28.33 Olli Pakkanen, Peräkylän Ponnistus, 5.28.34 Anders Colliander 5.34.54 Marko Silventoinen 5.34.54 Sami Valkama, Peräkylän Ponnistus, 5.45.44 Pekka Ylä-Nikkilä, Peräkylän Ponnistus, 5.45.44 Jarkko Vertanen, Peräkylän Ponnistus, 5.48.26 t Suinulan Teräsmies Peräkylän Ponnistus -------------------------------------------------------------------------------- kotala simo matka: 50km aika: 6:00:14 Lumisade ja tuisku tekivät alustan pehmeäksi.Raskasta! -------------------------------------------------------------------------------- LeRoy Kessler 50Km aika/time: 06:11:58 Roads and canal banks. Weather was cool overcast/fog. Temp range ? 57 f at end Boring as it was flat and I was alone. I did it and had a good time in the challenge. -------------------------------------------------------------------------------- Hello, Here is my result from the 2003 Yours Truly 50km. 1. Ryne Melcher, 23, Detroit, USA - Time - 3h43m53s No others completed the 50k, however, runners did portions of the run with me at various stages. The course was 4 loops (2 large and 2 small) measured with a Nike Speed and Distance Monitor and a Timex Garmin GPS watch. The results of measurement were 31.43 miles with the Nike watch and 31.46 miles with the Timex. Only 31.125 was need so this minor variance did not matter. There were a few rolling hills but not any substantial elevation gain. The weather was about 15F and maybe warmed up to about 20F by the end. There were a few portions were the winds were relatively strong out of the North. Due to a few inches of snowfall the evening prior it made the roads very slushy and some were still snow covered, also, very few sidewalks were shovelled. I hope that is all that you need. Thank you kindly for organizing all this. This is a great event to keep fit over the winter months. Cheers, Ryne Melcher -------------------------------------------------------------------------------- Hello 1. Your name, age, place of residence and nationality Robert Lebrun, 49, Callander, Ontario, Canada. 2. Your time (exact to the second) 4 hr 59 min 10 sec 3. Brief description of your route/course 4 * 12.5, paved road, gravel shoulder....under the layer of snow 4. Weather conditions (include temperature range) Around -20C with fairly strong wind. Mostly sunny day. 5. Most interesting aspects/details of experience Another "first race of the year"; and a tough one it was......which made it most enjoyable! -------------------------------------------------------------------------------- Hei, Puolikkaan tulokseni oli 2:46.45 En ehtinyt tarkistaa matkan pituutta etekäteen, ja jälkitarkistus autolla antoi matkaksi 26,2 km. Syynä väärät muistikuvat lisäpätkien pituuksista. Lämpötila Lappeenrannassa oli +1...2, ajoittain satoi rännänomaista tihkua. Kuitenkin erinomainen juoksukeli, vaikka välillä lumi tarttuikin kengänpohjiin. terv Arto Ylikotila Lappeenranta -------------------------------------------------------------------------------- ULTRAMARATONIN TULOKSET ROVANIEMELLÄ 26.1.2003 Rovaniemellä 26.1. juostiin huikaiseva kotirataultra -12 c pakkasessa ja lumituiskussa. Juoksuun lähtijöitä oli 11 henkilöä, joista 8 suoriutui 50 km taipaleesta, 2 juoksi 25 km:n taipaleen ja yksi 20 km:n taipaleen. Juoksu tapahtui talvisissa olosuhteissa jossa oli pakkase ja lumituiskun lisäksi osan matkaa noin 5-10 cm lumihanki. Kaikki juoksija tuntuivat olevan tyytyväisiä omaan suoritukseensa. Juostava reitti kiersi 5 kymmenen kilometrin lenkkiä ts ns siltojen lenkin; Pohjanhovin edestä - rautatiesillan kautta- suutarinkorvan sillalle- putaansillan yli - kiertäen City - marketin kautta - Ounasjoen siltojen kautta - Pohjanhovin edustalle. Reitti mitattiin polkupyörän tarkistetulla matkamittarilla. TULOKSET ULTRASTA 50 km:n juoksijat netto aika (bruttoaika) Erno Kurppa 5h 16 min (5 h 45 min) Tarja Orjasniemi 7 h 34 min Anne Rissala 7 h 15 min Teppo Rantalankila 5 h 16 min (5 h 45 min) Olli Taskinen 5 h 16 min (5 h 45 min) Pirjo Arkimaa 6 h 2 min Simo Kotala 5 h 29 min 14 sek (6 h 14 sek) Tuula Latvala 5 h 45 min 30 sek 25 km:n juoksijat Lilja Hiltunen 2 h 58 min 55 sek Tuija Johansson 2 h 58 min 55 sek Olli Taskinen, Rovaniemi -------------------------------------------------------------------------------- Tom Ripley 54 Male Sammamish Washington USA Chris Ralph 51 Female Kirkland Washington USA 26.1 Miles Iron Horse Marathon 7:51:19 Course: Iron Horse Trail in Cascade Mountains of Washington State. Weather: Warm 40F. Lots of rain and very sloppy conditions. Report: While training for a upcoming race in the Yukon pulling sleds for 100 miles the Yours Truly give us motivation to complete the last long run prior to the race Feb. 9th. What started as a warm morning with a slight drizzle turned into an all out pouring rain with very sloppy footing. We reduced our goal from a 50k to a marathon because of darkness and the impact the very soft and wet conditions was having on our knees as we pulled our 50 pounds sled through the ever increasing slop. Thank you for putting on this event. The motivation we receive from it really does help at the end of a long training schedule. TomR -------------------------------------------------------------------------------- Finishers: Michael Anderson, Gavin Harmacy Both finished in 5hrs26min02sec, in -24C with the windchill -34C. Winnipeg, Manitoba, Canada With Regards, Gavin JW Harmacy -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Jari Tomppo matka: 50 aika: 4.23.59 Tervehdys, Täydennys Teron raporttiin Turusta: Juoksun kierrosajat olivat: 53.00 - 52.50 - 52.13 - 52.26 - 53.29 eli vauhtia voinee kuvailla tasaiseksi. Yhden kierroksen (ja luonnollisesti myös koko lenkin) korkeusero on 26 metriä ja kokonaisnousua viidelle kierrokselle kertyy n. 200 metriä. Allekirjoittaneelle kyseessä oli siis ensimmäinen maratonia pidempi juoksu ja perusturkulaisesta pääkallokelistä huolimatta juoksu taittui hyvässä seurassa oikein mukavasti, mutta maanantaina iski kunnon flunssa päälle, ilmeisesti 4,5 tunnin ulkoilu oli vähän liikaa moiseen tottumattomalle elimistölle. Jari Tomppo -------------------------------------------------------------------------------- For 1/26/03 1. Your name, age, place of residence and nationality Jim Winne 55 Walnut Creek, CA USA 2. Your time (exact to the second) 5:14:29 3. Brief description of your route/course Hilly trails (3000' of climb) in Redwood and Chabot Regional Parks 4. Weather conditions (include temperature range) Overcast with temperatures in the mid 50s F 5. Most interesting aspects/details of experience Actually finishing in time to get home to see the Super Bowl! -------------------------------------------------------------------------------- Hello Seppo Moilanen & David Blaikie 4th Annual Yours Truly 50Km Fun Run from Toronto, Ontario, Canada; January 25, 2003. With a welcome break from the major cold spell that had spread across much of Canada, 15 of us started out along the top of the Scarborough Bluffs, located in the east end of Toronto. During the previous night the temperature had risen to about -10C for our 7am start. The cold wind was coming from the northwest; we headed out into the east. There was still some snow on the road, as the continuously cold temperatures didn't allow the salt to do its job. The course was a 12.7Km loop and was well know to only a few of us, so we broke out into a few groups shortly after the start. I felt that I could keep the pace for the lead runners for the first loop, then fall back into my own easy pace. The plan worked and everyone made there way along the rolling hills of the Scarborough Bluffs, finding our way down into the Guild. After the first 7kms, the course begins to take on the climb out of the Guild as we make our way back into the cold NW wind. Some very steady efforts put forth with John Culhane and Jim Morrison leading the pack with only six finishing the 50Km distance. After a serious injury last year, Howard Parker showed that he is getting back into form by finishing strong after the 50Km. Helen Malmberg continues to run well and was our only 50Km female finisher. A personal best put forth by Sandy Campbell after finishing her first marathon distance - I'm sure we'll see her going for the 50Km ultra distance next year. I managed to keep the pace for most of three loops, but after taking 13 minutes to finish the last mile of the third loop, I decided to stay back to put on the coffee and heat up the chili. All in all, a great time had by all. Thanks to our support team Kathy England and Peggy Sarson for doing the bagel run. They also walked 7Km of the course cheering us on. 50Km Finishers John Culhane 39 4:30:34 Jim Morrison 44 4:30:34 Howard Parker 53 5:34:03 Dave LaForest 43 5:42:11 Helen Malmberg 56 6:00:58 Mike Gillespie 52 6:00:58 42.2Km (Marathon) Sandy Campbell 47 5:13:07 Linda Hodkin 54 5:18:47 Joe Cleary 62 5:18:47 Others Gord England 50, 39Km, 3:45:02 Marianne Perz 33, 39Km, 3:45:02 Julie Anderson 31, 38Km, 3:41:36 George Sarson 55, 27Km, 2:29:57 Mike Pilotte 46, 25Km, 2:17:38 Mike Samarelli 48, 12Km, 1:19:51 (29.1.2003 Mike Samarelli: Hi All i only did 12k because i pulled or torn my hamstring, gone for 2 weeks at lease..thats what the doc says .. water running now..) -------------------------------------------------------------------------------- Yours Truly 50K - 11th edition 26-01-03 Willem Mütze age 46 Years Heerlen, Netherlands 50 Km 5:32:05 Weather: 3a4 degrees Sunny, cold but nice running weather. 20% road, 80% trail total difference in height only 180 mtr. I am running two rounds a 4.4 km = 8.8 km. en 1 round a 41.2 km exact 50km. I am running at a walkingday from a Belgium walkingclub: Walkingclub Sparretrippers in Lanaken Belgium. Running is allowed. So you see are the short rounds 4.6km, but I save 200 mtr too run straihgt away in the next round, Totaly I save 400 mtrs en running exactly 50 Km. -------------------------------------------------------------------------------- Greetings Seppo - Below is my account of the 50K I ran last Sunday am. Thanks for coordinating everything. James Kerby Age 39 Carnation, Wa. - USA Finishing Time: 3 hrs. 49 minutes, 5 seconds. Yours Truly - Carnation Washington, USA. Once again the first Sunday selected for the Yours Truly run found me on the Snoqualmie Valley River trail in Carnation, Washington, just east of Seattle. The trail is an old dirt and gravel railroad grade, steady at about a 2% uphill for the first 10.5 miles to the end of the trail near Snoqualmie Falls, followed by that same 2% grade downhill back to the car to re-supply before finishing off the last 10 in a flat out-and-back effort in the other direction ( same trail ). Previous years have seen rain, snow, and sun, but always cold temperatures. This years run started in a monsoon and finished under sunny skies. The most unusual aspect was definitely the balmy temperatures, mostly in the upper 50's. Unusual for this time of year. Running easy I hit the turnaround at the end of the trail in 1 hr. 16 minutes, and was back at the car feeling good in 2 hr. 29 minutes. Refilled the water bottles, ate my bologna sandwich, and took off for the final 10 miles. By this time the sun was out and life was good. Back at the car and the finish in 3 hr. 49 minutes, 5 seconds. Alas, this turned out to be a solo effort as my usual compatriots: Mark, Gene, and Scott had decid to run a 50K the previous day. Hopefully the second time around will see us reunited on the trail we've run together the three previous years. James Kerby -------------------------------------------------------------------------------- This e-mail is to confirm the running of a "Yours Truly" event on the Centennial Trail between Snohomish and Lake Stevens, WA (USA) on Sunday, January 26th. The run started at the Snohomish end of the trail at 7:30 AM. The Centennial trail is a wide, flat, asphalt surfaced, bike path on a former Railroad grade. Total length of the trail is just over 7.5 miles, with mileage markers every half mile. We had three runners, with only two opting for the 50k distance. Tim Lofton came out and ran 15 miles with Cheri Gillis and I. Well, we were all on the trail at the same time, anyway. Weather was cloudy with intermittent rain and gusty winds from the south. Temperature was in the mid to upper 50's (F). Kendall Kreft 43 Lake Stevens, WA (USA) 3:57:26 Cheri Gillis 50 Woodinville, WA (USA) 6:10:00 -------------------------------------------------------------------------------- Hi Seppo, here are the results of the 50k we ran on the 26th of Jan. YOURS TRULY 50K 3RD ANNUAL 2003 January 26th 2003 started like any other Sunday morning with the usual ritual of a light breakfast, checking the weather network for today's forecast, peaking outside to feel how cold it really is and getting dressed accordingly. The temperature hovering around the -14 degrees mark (no wind) seems to be holding. As the start of our 3rd annual "Yours Truly 50k" is getting closer, the 11 souls that manage to get out of the nice warm comfort of their home are waiting anxiously the 9am start. And they're off. The 5.2 km loop 10 laps course will become second nature after a few laps. After lap 3 the wind starting to pick up, so far so good. The temperature starts to drop; it is now around -20 degrees. The cold had already claimed 4 victims. By the time lap 5 was done, one more had to retire for the day. It is now -26 degrees, the wind is now howling on the backstretch of lap 6, 31km completed, 3 more victims succumbed to the blistering cold. Only 3 runners left to brave the elements. Lap 7 came and went with the end in sight, 3 more laps to go. The cold is now unbearable, lap 8 claims 2 more victims, only one runner left and it is now blowing snow on the backstretch. One more effort to get over lap 9 then we are home free. It is done. Results: NAME AGE CITY DISTANCETIME Armand Leblanc 46 Borden, Ont 50k 5:29.38 Terry Martin 56 41.6k 4:00 Matjaz Vrhunc 39 Slovenia 41.6k 4:08 Adam Struthers 23 Borden, Ont 31k 2:51 Paul Curran 60 Angus, Ont 31k 2:55 Alan Theal 43 Borden, Ont 31k 3:12 Daryll Davies 49 Orangeville, Ont 26k 2:11.35 Michel Parent 46 Valcartier, Que 20.8k 1:57.26 Lise Gagne 45 Angus, Ont 20.8k 2:14.25 Vojko Cucek 30 Slovenia 10.4 58:00 Bernadette Quemerais 40 Borden, Ont 5.2k 30:00 Armand Leblanc President Race Director Borden Striders Running Club Borden, Ontario -------------------------------------------------------------------------------- Allan Finkel 50km aika/time: 5:31:52 Winnipeg winters are usually bright and sunny, with weather conditions ranging from cold (-10C) to unbelievably cold. Add in our Arctic northwesterlies..well, then, you have Canadian winter conditions that the Yours Truly 50k organizers could only dream about and smile. Last year, I ran the YT 50k outdoors for the first time, ran it well, and ran it with a smile. This year...we had a bone chilling week leading up to the Sunday, and left a large Winnipeg contingent of prospective runners opting instead for the February date. Saturday night's low was -31C with a windchill of -40C, making it very easy(?) to switch to Plan B: Run the 50K indoors, a different sort of hell. So there I was, on Sunday morning (and for a big part of the day) on the Rady JCC track in Winnipeg, 10.5 laps to the mile...going round and round and round on the "hamster track." 326 laps later, I completed the 50km in 5:31:52, going through the marathon in 4:33. There was one weird complication during the run: the "sunny" southward facing side of the track heated up to 27C (there are two thermometers there), and I wound up with a lot of muscle cramping in the last four miles, as well as some performance degradation from dehydration. I may go down in history as the first Yours Truly 50km runner to have suffered from heat illness. Much thanks to my wife Anne, and friends Bob Rutledge and Alecs Chochinov for their company in the earlier parts of the run, and especially to Eran Plotnik for his participation and support in the last 20km of the run. I'm feeling good on Monday morning, but am looking forward to my scheduled massage later this afternoon. I hope to be back "on the road" soon, helping my other friends to complete their 50km Yours Truly odyssey this year. -------------------------------------------------------------------------------- Stephan Isringhausen-Bley 50km aika/time: 6:07:04 it was about 10C in the first lap (18km) where we were running in a group of six. it was about 8C in the second lap (16km) and wind was freshing up. it was about 6C in the third lap (16km) and a refreshing rain came up ;-) and finally let me thank you - i wouldn't have had such a long training run without yours truly :-) stephan -------------------------------------------------------------------------------- Juoksi Kotirataultran (50 km) 26.1.2003 aikaan 5.27.13 Veijo Pesonen M59, Finlandia Maratoonarit, Jyväskylä Lähtö aamulla 8.40. Kiersin Finlandia Maratoonareitten torstai-illan vakiolenkkiä 11 km Palokkajärven ympäri neljä kertaa + tarvittavat lisäkilometrit. Juoksun aikana 0-keli ja pilvipoutainen sää. Kaupungin puolella tie aurattu, mutta maalaiskunnan osalta reitti aukeni kokonaan vasta viimeiselle kierrokselle. Läksin yksin, kun toinen pyytämäni maratonkaveri oli matkoilla ja toinen mahataudin kourissa. Hyvin meni ja parille viimeiselle kierrokselle sain matkan varrelta vetoapua! -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Jarmo Liedes matka: 25km aika: 2,30,30 Lenkki alkoi vesisateessa +2 astetta ja matkan edetessä sade muuttui rännäksi ja viimein lumeksi. Mies meinasi jäätyä kun märkä puku alkoi jäätymään. Perille tultaessa oli -5 pakkasta. Eli tuli koettua yhden lenkin aikana kaikki mahdollinen mitä taivaalta voi tulla!!! -------------------------------------------------------------------------------- Seppo Moilanen 25km 3:00,42 Tämä oli sitten vuoden ensimmäinen pitkä lenkki ja siltä se tuntui. Juoksin muiden urhoollisten mukana Rovaniemellä aluksi kotoa lähtöpaikalle ja muitten mukana 2*10km ja lopuksi takasin kotia. Oikeestaan koko matkan ajan sateli lunta ja tie vain pehmeni. En ollu valmistautunut mitenkään matkaan ja ihan mukavasti se menikin n. 22km:n, sitten rupes reidet menemään jumiin ja lopun matkan vuorottelin kävellen osan ja taas juosten. Toivottavasti helmikuussa ilmat suosii enemmän ja tämä jonkinlainen harjoittelukin alkaa näkyä. -------------------------------------------------------------------------------- VEIKKO SIVOSAVI matka: 50 KM aika: 4.27.15 Juoksin Turussa aiemmin matkan juosseiden kanssa. On suunnilleen tarkkaan mitattu reitti. Keli tuulinen, reitti jäinen ja märkä eli erittäin liukas. Juoksin ensimmäisen kerran, meni suht helposti, koska lähdin rauhallista lenkkivauhtia, tosin kovempaa ei olisi päässytkään liukkaudesta johtuen. Matka 5x 10km lenkki, matkalla pysähdyin kympin välein autolle juomaan ja täyttämään juomapulloa. Viimeisellä kierroksella odottelin hiukan kaveria jolla oli ilm. pistos, hän kuitenkin jättäytyi jälkeen. Oli etukäteen kavereille juoksusta kertoneena pakko juosta koko matka, vaikka kelin vuoksi halutti jo eka kierroksella lopettaa, kun ei pystyssä meinannut liukkauden vuoksi pysyä. Mahdollisesti voisin juosta toistekin jos aikaa tavoittelisin, muuten ei matka haasta. En tiedä onko näin pitkästä matkasta hyötyä harjoittelussa esim. maratonille. Mielelläni kuulisin kommentteja toisilta! Kuulemisiin! -------------------------------------------------------------------------------- Terve! Kotiultra aikani oli 5.19.20 Liukas keli parani pÄivÄn mittaan, viimeisellä kierroksella oli jo melko hyvä pito. terveisin Maria Tähkävuori -------------------------------------------------------------------------------- Seppo Huhtamäki matka: 50 aika: 08.29.04 Päivä aukeni Tampereen horisontissa sateisena ja räntäisenä. Kävelytiet näyttivät niin märiltä ja liukkailta, että tunsin itseni ylen huonovointiseksi klo 06.00, jolloin olisi pitänyt lähteä juoksemaan ja jäin sisätiloihin huolimatta ylenpalttisesta tankkauksesta saadusta turpeasta ja ällöttävästä olosta. Puoli yhden maissa päivällä sain kuitenkin Tarjalta Rovaniemeltä viestin, jossa hän kertoi oman porukkansa jo juosseen 30 km tuulessa ja tuiskussa. Tuosta iski päälle välittömästi morkkis ja hyppäsin petistä välittömästi: lämmintä urheilujuomaa kotiportaille termariin, hedelmäsokeria taskuua,Icebugit jalkaan ja kl 13.52.04 tutulle 12 km:n reitille kiertämään Hakametsän jäähallin kautta vanhaa Kotirata-lenkkiä. Ensimmäiset 25 km, kaksi jäähallin lenkkiä + sakkokilometri, meni hienoisessa nollakelin vesisateessa lätäköitä väistellen - nastoitetut Icebugit olivat taasen hintansa väärtti. Noin klo 16.20 piti ottaa aikalisä, kun siskon tyttö tuli näyttämään lähes upouutta, pariviikoista tyttövauvaansa ja siinä vierähti sitten reilut kaksi tuntia. Seuraavaa 25:sta tempauduin juoksemaan niin kiireisenä, että jäi katsomatta kellosta lähtöaika. Ilma oli hieman jähtynyt ja nyt satoi räntää laajentuneisiin vesilammikoihin. Viimeisillä kilometreillä oli pakko hieman kävelläkin voimien huvetessa ja 50 km tuli täyteen 22.21.08. Eiku valmistautumaan helmikuun Kotirataan, joka on sopivasti viikkoa ennen Pirkan hiihtoa - jospa jaksaisi juosta yhtenä juoksuna. -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Jouko Heikkilä matka: 50km aika: 4h59'22" Terve Seppo! Kotirataultran aikaan sain järjestettyä hiihtolomareisuni kotimaan juoksukelit ennakoiden edellisvuosien tapaan Aurinkorannikolle. Sunnuntai-aamuna lähdettiin Törhösen Teuvon kanssa hölkkäilemään Fuengirolan rantakatua edestakaisin. Startatessa klo 8.55 lämpöä n. +15C, ja juoksun aikana kohosi runsaaseen kahteenkymmeneen asteeseen, juoksukelinä paras mahdollinen.Rantakatu päästä päähän pienellä lisälenkillä n.6,5km, auto pysäköitiin puoliväliin jossa sit pysähdyttiin tankkaamaan. Teuvo aikoi juosta vain kaksi kertaa edestakaisin, 26km, mutta hyvä ilma sai hänet juoksemaan kolmannenkin reisun. Teuvo lopetti 39km:n juoksun jälkeen ,hänen aikansa 3h 52'46". Jatkoin puuttuvat 11km yksikseen ja loppuajaksi tuli pienellä loppulikistyksellä juuri alle 5h, 4h 59'22" Ainakin tammikuussa sitten toteutui haave pitkästä lenkistä kerran kuukaudessa.Helmikuussakin pitkä lenkkitoteutunee kotiratana jos vain terveenä säilyy, keli todennäköisesti ei ole kohdallani tammikuun veroinen. Juoksuterveiset Hyvinkäältä, Jouko Heikkilä 61v -------------------------------------------------------------------------------- HELMIKUU/FEBRUARY -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Petri Lietzen matka: 50km aika: 4.34.47 Olin Hyvinkäällä juoksemassa Töyrylän Teron ja Heikkilän Joukon kanssa. Vauhti oli jotensakin tasaista,hieman ehkä loppuun kiihtyvää. 30 kilometrin jälkeen pidettiin noin kymmenen minuutin huoltotauko. Keli oli erinomainen.Pikkupak- kasta ja lopussa alkoi aurinkokin paistaa.Juoksun jälkeen saunaan ja vatsa täyteen ja kylläpä oli taas mukavan raukea olo. -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Veikko Sivosavi matka: 50 km aika: 4.12.58 Hei kaikille lukijoille! Turussa 23.02.2003 juoksin kotirataultran 50 km. Lähdössä oli vain viisi juoksijaa, joista kaikki ei lähteneet täydelle matkalle. Juoksin n. 35 km Eino Lipposen kanssa, mutta hän oli edellisenä päivänä hiihtänyt Finlandia-hiihdon, ja rauhoitti vauhtiaan tämän jälkeen. Aika oli 4.12.58, vauhdinjaolla 55.51, 51.57,50.55,49.06,45.09. Ilma oli hyvä, pakkasta alle viisi astetta ja tuuli leuto. Matka sujui suht. vaivattomasti, enkä väsynyt erityisesti. Kevätterveisin Veikko Sivosavi -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Ville Wiik ika: 34 matka: 25km aika: 2:12.41 Eka kotirataultra takana. Tuntui hyvältä ja juoksen seuraavankin. -------------------------------------------------------------------------------- Tervehdys; Peräkylän Ponnistus kokosi taas rivinsä Kotirataultraan, jonka vahvistukseksi saimme yhden urhoollisen epäseuralaisen. Kuudesta matkaan lähteneestä viisi suoritti urakan loppuun; Iin Puhuri Antti Irjala siirtyi ladun varteen 40 km:n jälkeen. Starttia edelsi seuran johtokunnan kokous, jossa käsiteltiin jäsenkandidaatti Harri Kososen jäsenanomusta; Harri olikin lähtenyt matkaan jo kolme tuntia aiemmin, jotta johtokunnalla olisi mahdollisimman ajantasainen kuva hänen kunnostaan. Kandidaatin ollessa alle 4 tunnin vauhdissa oli jäsenanomus helppo hyväksyä. Sää oli alussa pienen pakkasen puolella lämmeten hiukan plussan puolelle kilpailun edetessä. Reitti oli lumipintainen, mutta paria "pöperöpätkää" lukuunottamatta erittäin hyvä juosta. Tulokset: Harri Kosonen, Peräkylän Ponnistus, 3.55.49 Sami Valkama, Peräkylän Ponnistus, 4.40.35 Jani Vertanen, Peräkylän Ponnistus, 4.40.35 Teemu Lukkari, 4.43.07 Pekka Ylä-Nikkilä, Peräkylän Ponnistus, 5.21.05 t Suinulan Teräsmies Peräkylän Ponnistus -------------------------------------------------------------------------------- Carlos Castillo 50K (pt.2) Course: Elk and Beaver Lake. (certified 10K lake trail.) Five loops. Time: 4:17:37 Weather @ 7am start a cool 4 degrees C, (Dawn broke @ 6:45) Later temperature rose to 10 degrees. Ran solo, hooked up with Lucy Smith for about 1/2 of the second lap let her go as she was too fast for me at that stage, although she gave a little extra speed for that lap and a lot of encouragement, thanks Lucy! On the last lap I tried to catch and older runner, but he was a little faster than me but that helped me kick it up a notch. Thank you too! I feel good now. Best wishes to you all and happy trails to all. -------------------------------------------------------------------------------- Kotirataultra/Yours Truly 50 K, 23.2.2003 Nimi/name: Pekka Pietikäinen Ikä/age: 41 Paikka/Location: Espoo, Suomi/Finland Aloitus/started: 11.01 Lopetus/finished: 15.19 Aika/time: 4:17:47 Sää: pilvinen, kolea länsituuli; lämpötila: -2 C - 0 C Weather: cloudy, slight wind ; temperature -2 C - 0 C. Reitti ja juoksun kulku: Kaksi edestakaista reittiä, jotka alkoivat kotipihalta. Koti toimi siis juottoasemana. Reitit ovat talvisia vakioreittejäni, kulkevat pyöräteitä pitkin ja ovat varsin tasaisia. Mittasin ne viime kesänä kalibroidulla polkupyörän matkamittarilla. Tiet olivat hyvässä kunnossa ja pidon kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Ensimmäinen 35 km osuus, Kivenlahti-Kauklahdenväylä-Masalantie-Vanha Rantatie-Tolsa, kulki helposti ilman minkäänlaisia ongelmia ja puolivälin ohitin ajassa 2:04. Toinen 15 km osuus, Kivenlahti-Kauklahdenväylä-Masalantie-Mankki, olikin sitten huomattavasti tuskallisempi. 35 km:n kohdalla pidetty juomavyön täydennystauko yhdessä kylmän vastaisen tuulen kanssa hyydytti reidet täysin ja viimeinen 10 km oli silkkaa laahustamista. Maratonin kohdan ohitin suurin piirtein ajassa 3:35. Tämä oli minun toinen Kotirataultra ja viimevuotinen aika parantui n. 15 minuutilla. Course: 35 K and 15 K out and back paths in Espoo all starting from my home, which served as the aid station. Routes were mainly bike paths and side walks mostly cleared from snow and ice. The course was measured last summer with calibrated bike odometer. This was my second Yours Truly 50 K race. It was a very enjoyable event ...apart from the last agonizing 15 K. -------------------------------------------------------------------------------- Nimi/Name: Arto Tielinen Ikä/Age: 26 Asuinpaikka/Place of residence: Lappeenranta/Finland 50/25km: 25,1km Aika/Time: 1:53,56 Juoksuraportti/Report of the run: Tarkoitus oli juosta koko matka, mutta työt esitävät tämän kuten myös tammikuun lopussa, joten oli tyydyttävä tähän puolikkaaseen tällä kertaa. Matka on mitattu viime kesänä polkupyörällä sekä GPS:llä. Reitti oli varsin mäkinen mutta hyväkuntoinen muuten, lukuunottamatta muutamaa jäistä kohtaa. Pakkasta oli -4 astetta ja tuulta ei ollut nimeksikään eli mitä ihanteellisin juoksukeli. Aika yllätti minut tosi positiivisesti sillä juoksu tuntui todella kevyeltä, ja piti vain varoa ettei olisi mennyt sykkeet aerobisen kynnyksen yli. -------------------------------------------------------------------------------- Results for February 23, 2003 - Smith Rocks, Oregon, USA 1) Eugene Trahern, 40, Sisters, OR, USA 2) 5:25:41 3) Single track trail around the Smith Rocks climbing area and Gray Butte. Very hilly course. 4) Partly cloudy, 28-45 F 5) The most interesting aspect was observing 50+ climbers on the vertical faces of Smith Rocks, mostly on 5.11 to 5.13 routes. The climbers look like human flies, and hand holds are not visible from the trail below. And I thought running ultras was a strange sport!!! -------------------------------------------------------------------------------- Moi, tässäpä tulos ja kertomus kotirataultrasta su 23.2. 2003: Marko Silventoinen, Järvenpää Finland, aika 4.27.23. Lähtö oli klo 7 aamulla. Keli pysyi samanlaisena koko reissun ajan: pikkupakkanen ja kevyttä tuulta. Kahdella eri autolla tarkkuusmitattu 12.5 km:n eestaas-lenkki oli pääasiassa hyvin hiekoitettua pyörätietä ilman jyrkkiä mäkiä. Juoksin lenkin neljästi, ja jokainen kierros meni nopeammin kuin edellinen. Ennätys parani 12 min, tammikuun kotirataultraan verrattuna aika oli reilun tunnin parempi. Kiitokset kilpailun järjestelijöille, oli taas kerran hieno kisa! And in English for the international audience: Start was at 7 am. Weather was steady during entire race: temperature just below zero and light wind. The route was measured by two different cars to be 12.5 km. It was an out-and-back route without steep hills. I run the route four times, and each round was faster than then previous. My PB improved by 12min and I ran over an hour faster than in the Yours Truly January edition. Thanks for the organizers, once again this was a great race! Terv., -marko- -------------------------------------------------------------------------------- Scott Krell, M-42, Snohomish, WA, USA 4:25:10 Mark Hartinger, M-46, Shoreline, WA, USA 4:25:10 This was the third year to run the Yours Truly 50K on the mostly flat, dirt, converted railroad grade that is the Snoqualmie Valley Trail near Carnation, Washington, USA. The course starts with an out and back 10 miles each way to the south. That is followed by an out and back 5.5 miles each way to the north alongside the river and numerous wetlands featuring numerous wildfowl. Temperatures ranged from 38 – 45 degrees (F) in mostly foggy conditions with a few brief sun breaks. Scott and Mark ran together for the entire distance. Along with great scenery, a coyote and deer were seen. -------------------------------------------------------------------------------- Completed course in 4:39:02. Michael Anderson Age: 24 years Winnipeg, Manitoba Canada Course: 3 loops, road Temp. Cold day! -24 degrees celsius. Great run!! -------------------------------------------------------------------------------- Jyväskylässä juoksimme 50 km 23.2.2003. Finlandia Maratoonarit: Juhani Salminen M53 4.59.45 Veijo Pesonen M59 5.17.49 Lähtö klo 10. Lämpötila lähtiessä - 9 ja palatessa - 3 astetta. Aurinkoinen hieno päivä. Meidän lisäksemme Seppo Hänninen juoksi 44 km ja Olavi Keskinen 33 km. Hekin Finlandia Maratoonareita. Terveisin Veijo Pesonen -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Jarmo Liedes ika: 35 asuinpaikka: Kokkola Finland email: matka: 25km aika: 2,23,30 -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Tommi Piensoho ika: 33 asuinpaikka: Kokkola Finland matka: 25km aika: 2,23,30 Tuli juostua heti aamusta kun oli vielä pakkasta -5. Ihan hyvä keli ja pyörätie hyvässä kunnossa. Rauhallista tahtia pidettiin. Mukavasti meni talven ja "uuden uran" pisin lenkki meikäläiseltä. -97 viimeksi maraton ja nyt olis tarkoitus ens kesänä taas koittaa. Ainakin hyvältä näyttää toistaiseksi.. -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Laihosola Raimo asuinpaikka: Helsinki matka: 25 km aika: 2.57 Tere! Vuoden ensimmäinen pitempi koitos takana la 22.02.2003 10.30-13.30 (sunnuntai ei sopinut). Reittinä oli Itä-Helsingin maastot: Mellunmäki-Kontula-Jakomäki-Malmi-Myllypuro-Roihuvuori-Itäkeskus-Mellunmäki. Alkuun otti reisistä vastaan oikein urakalla ja olikin pakko välillä ottaa hiljemmin ja välillä nopeammin, että sai reidet lämpiämään. 5 km kohdalla alkoi jo sujua kunnes tuli vastaan noin 1,5 km:n pitkä pätkä metsäpolkua, missä ei ollut kuin kapea moottoripyörän ura, joka oli liian kapea juostavaksi (kesällä hyvä polku). Ei auttanut kuin rämpiä 20 cm kinoksessa. Meikäläisen mehut menivät jo tässä vaiheessa. Väsymistä lisäsi tietysti talven aikana lähinnä keskiruumiiseen kertynyt 10 kg:n "perunasäkki". Mutta kun tammikuun yritys loppui jo alkuvaiheessa penikkatautiin, niin nyt oli pakko lönkytellä loppuun asti. Vaikka jäin tavoitteesta puoli tuntia, niin fiilis oli todella hyvä varsinkin seuraava päivänä, kun "ravipalikat" jäykistyivät niin, että todella tunsi liikkuneensa. Eiköhän lämpötilan noustessa saa vaatekertaakin vähemmäksi ja pikkuhiljaa "perunat" syödyksi, niin homma alkaa taas luistaa :-) Treeniä t. RL -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Heikki Jämsä ika: 51 vuotta asuinpaikka: Haukipudas matka: 25 km aika: 2:27:01 Juoksuharjoituslenkki talvella. Lähtö oli 23/2 keskiyöllä klo 0:00 ja paluu 2:27:01. Piti juosta yöllä, koska päivällä ei olisi ollut aikaa. Keli oli hyvä, 8 astetta pakkasta, pyörätiet olivat hyvin auratut. Matkan olin mitannut auton matkamittarilla, jonka virheen olin korjanut vertaamalla mittarilukemaa kilometripylväisiin. Juoksukunto vaan ei ollut hyvä, koska koko lokakuun jälkeen olen hiihdon lisäksi juossut ennen tätä juoksua ainoastaan 32 km, 7km lenkki 19/1 ja 25 km edellisenä kotiratapäivänä 26/1. Sen juoksin tosin päivällä, en viitsinyt sita ilmoittaa. Aika oli siinä hieman pidempi (2:31:10) ja keli luminen. Olipahan syy käydä juoksulenkillä talvella (aikaisempina talvina en ole juossut ollenkaan). -------------------------------------------------------------------------------- Haapajärvellä juostiin 50 km Sporttiklubi Veijarit järjesti kotirataultran Haapajärvellä. Sunnuntaiaamu 23.2 valkeni kirkkaana; oli tulossa ihanteellinen juoksusää. Pakkasta oli mutama aste, mutta aurinko lämmitti mukavasti päivän aikana. Yhdeksältä startattiin Kärkkäisten pihalta Haapajärvellä seitsämän juoksijan voimin. Muutama ennakkoilmottautunut jäi pois koitoksesta, ehkä sitten ensi vuonna… Ja sitten alkoi kuuden tunnin urakka. Aluksi juoksimme ns. Mustanperän lenkin, jonka mitta on hivenen alle 31 km. Pieni taukohetki Lähtöpaikassa, missä joimme kahvit ja vaihdoimme kuivempia vaatteita ylle. Toinen lenkki oli kontiolan kierros joka on hivenen alle 20 km. Pitkässä juoksussa tuntemukset vaihtelevat. Alussa vaihdellaan talven kuulumiset ja matka etenee kevyesti leppoisaa vauhtia. Matkan aikana voi iskeä lihaskramppi ja jalat hyytyvät puupökkelöiksi, jonka Juhani sai kokea jo kympin jälkeen. Matka jatkui kuitenkin perille asti. loppumatkasta sanavarastokin tuntui hupenevan, mutta mieli oli entistäkin iloisempi, kun matka lähesty1 loppua. Sauna ja kevyt tankkaus kruunasivat päivän koitoksen. Jälleen oli urakka takana. Keväiseen ulkoilupäivään osallistuivat : Marko Saaranen 5.56.56 Asko Tölli 5.48.50 Arto Kankaanpää 5.56.56 Risto Hautakangas (ajan ilmoitan myöhemmin) Vuokko Niskanen 6.23.38 Eero Niskanen 5.55.45 Juhani Kärkkäinen 6.23.38 -------------------------------------------------------------------------------- Hello. Results of Your's Truly 50km, Burlington, Ontario, Canada. We started at 5:00am. It was -4C with no wind. The wind started to rise with 15k to go. When we finished, the rain started. Henry VanGemert 42 4:26:13 Joe Hewitt 49 4:36:04 We were joined by several other members of our club. They ran as much as 40k but only we finished. Trevor and Gord Harthun were on the road again this year but I am unsure how they finished. -------------------------------------------------------------------------------- Kuten Lietzenin Petri jo kirjoitteli, olin hänen kanssaan liikkeellä Hyvinkäällä. Rykäistyäni edellisenä päivänä 10 000 m hallissa Vaasassa, kaipasin "kevyttä ja palauttavaa" viisikymppistä. Jostakin kumman syystä tuli pukeuduttua aivan liian kesäisesti, ja jo aivan alkumatkasta tuli kovasti vilu, joka vain paheni pahenemistaan. 30 km:n (2.39.45) jälkeen pistäydyttin Joukon kotona ja vaihdoin asiallisemman varustuksen päälle (tauko 11.19 jos tarkkoja ollaan). Toisella lenkillä (20 km 1.45.30) olo olikin sitten mukavan lämmin. Palasimme Joukon kanssa hänen kotiinsa ajassa 4.36.34. Petri ennätti paikalla vähän meitä ennen. Tero Töyrylä -------------------------------------------------------------------------------- MY 2003 REPORT: Yours Truly 50K 23 February 2003 Paul J. Vecchio, age 39 yrs. from Tallahassee, FL, USA, time = 6:06:45. This is my 4th consecutive YT50K and this year I completed a 50K course on hiking trails through Torreya State Park in northern Florida. The park is about 40 miles west of Tallahassee, bordering the Apalachicola River and is just a few miles east of the eastern / central time zone division. I parked at 30° 34' 24"N, 84° 56' 47"W. Go to http://www.topozone.com and enter "Torreya State Park" in the search window for map details. I ran solo and conducted self-aid from a centrally parked vehicle. I ran my first loop clockwise on the Rock Bluff Trail for 7.5 miles. On my second loop, I combined the Rock Bluff trail with the Rock Creek trail for a distance of 15.5 miles, bringing my culminative mileage to 23 miles. On my last loop, I ran the Rock Bluff trail again, but this time counterclockwise and added a short connecting trail for a distance of 8 miles, resulting in a days total of 31 miles (50 km). The trails are mostly single track and traverse deep ravines through heavily forested hardwood hammocks, high pinelands, and rim swamps. The trail surface varied from hard-packed dirt to deep mud to sand. Exposed roots were a ubiquitous feature throughout the course and most of the dozen or so stream crossings were jumpable. The park is named for an endangered species of rare Torreya trees that occur only on the bluffs along the Apalachicola River. I also noted many other interesting and rare trees, including the Florida Yew tree, the U.S. Champion Winged Elm, and the Needle Palm tree. The temperature at the start was 47 degrees F with clear blue skies and gradually increased to the low 70s by afternoon. There was a constant 5 - 10 mph breeze all day and since most of the course was in the shade because of the trees and terrain, things stayed pretty cool during the run. I saw numerous white tail deer, squirrels, lizards, and various birds, including woodpeckers, blue heron, and an owl, but these animals were not the only species going about their business that I observed in the wild. At approximately mile 21, I was thundering down a steep hill and accidentally surprised an unsuspecting couple that was engaged in "the act". Yes, that's "the act" I mean. What amazed me was that they were smack-dab in the middle of the trail on a bridge! Personally, I would have gone off the beaten path at least 100 meters with my gal for a little privacy. They exclaimed, "give us a minute" and franticly began putting their clothes back on, nearly falling off the bridge. Not knowing exactly what to do, I replied, "OK, I'll give you five minutes" (partially because my quads were sore and I would have enjoyed the break from running and partially because I wanted to give them the chance to finish). So, I power-walked back up the trail to give the couple some privacy. I didn't compute the extra mileage or added time into my run, but I did have a good laugh, especially when I passed by them and remarked, "now I've seen everything". Thanks again for putting on this unique event and look forward to posting next year. Happy Trails, Paul J. Vecchio Tallahassee, FL -------------------------------------------------------------------------------- Eino Lipponen matka 50km aika 4.34.08 Taas tuli juostua perinteinen kotirataultra ihanteellisessa parin asteen pakkasessa.Mukana olivat Veikko Sivosavi, Antti Laakola, Tuija Lehtonen ja Maria Tähkävuori. Kympin kierroksen jälkeen Veikko ja minä lisäsimme vauhtia. Kolme kierrosta meni ihan mukavasti.Käytiin läpi ensi kesän sataset ym. Neljännellä kierroksella minä vähän hidastin vauhtia perinteiseen tapaani ja jäin nautiskelemaan. Liekö syynä ollut eilinen Finlandia-hiihto vai mikä. Veikko varmaankin lisäsi lopussa vauhtia ja juoksi oman ennätyksensä. Onnittelut hänelle. Myös Maria tuli maaliin melko pian jälkeeni, onnittelut Marialle. Tuija ja Antti juoksivat 30 km reippaasti, vaikka Tuijalla on ollut akillesjännevaivoja. Onnittelut heillekin. -------------------------------------------------------------------------------- Hello, I send you the result of my Truly 50 km. in Spain. Name: Bernardo José Mora Age: 39 Place of residence: Palma de Mallorca, SPAIN Place of the course (feb 23): Palma de Mallorca, in a mesured circuit of 6.978 m. (7 laps plus 1.154 m.) in the docks of the port. Flat. Weather conditions: 10 degrees at the start (6:55 a.m.) ant 15 at the finish. Cloudy the firt three hours and sunny the rest. Time: 5.24.35 I am a racewalker, so I walked all the time. Thank you and best wishes Bernardo -------------------------------------------------------------------------------- Nimi: Riitta Koski Ikä: 53 Paikka: Vaasa Matka: 50 km Aika: 5.27.45 Raportti: Olen jo kahtena edellisenä vuonna juossut kotirataultran. Kuten viime vuonnakin olin taas helmikuun ultrapäivän aamuna hoitamassa Häjyjen hiihdossa juoma-asemaa, joten lähtö juoksuun ei onnistunut kovin varhain. Itse asiassa olimme Pekan kanssa kotona vasta klo 15 iltapäivällä. Pekkalle tuli asiakas (hieronta), ja hän säntäsi suoraan työtiloihinsa. Minä hyppäsin pikaisesti baanalle. Sää oli hieno ja aurinkoinen. Tarkoituksena oli juosta yksi kierros perinteistä sunnuntain yhteislenkin reittiä ja ehtiä Prismalle silloin, kun muut lähtevät sieltä 14 km kierrokselleen klo 17. Kiireinen matkaanlähtö aiheutti kuitenkin sen, että jouduin pariinkin otteeseen käymään niin sanotusti pusikossa, ja myöhästyin yhteislenkin startista. Pienellä vauhdin lisäyksellä ja oikomisilla sain porukan kiinni lenkin loppupuolella. Pekkakin oli ehtinyt mukaan ja tuonut juotavaa. Matkaa oli silloin taittunut jo noin 26 km. En ollut huolehtinut edes juomista lähtiessäni vaan luotin huoltajaani. Pekka tekikin sitten vielä pienen lenkin kanssani ja huolehti senkin jälkeen kotoa käsin juottohommista. Juoksu oli yllättävän helppo, vaikka viikonloppu oli ollut täynnä toimintaa ilman minkäänlaista latautumista tähän suoritukseen. Hyvä huolto jatkui vielä kotiin palattuani, sillä ruoka oli valmiina odottamassa. Kahden kerran kokemuksella voin kyllä sanoa, että kannattaisi hiukan malttaa ennen kuin syö tällaisen urakan jälkeen vatsansa täyteen. Minä en malttanut, kun ruoka maistuu heti juoksun jälkeenkin. Lukuisten suunnitellusta reitistä tekemieni poikkeamien takia juoksemani matka ei taatusti ollut metrilleen 50 km, mutta varmistaakseni matkan riittävyyden tein vielä lopussa pienen "kunniakierroksen". Toisaalta juoksin vain reittejä, joiden mitan suunnilleen tiedän. Terv. Riitta Koski -------------------------------------------------------------------------------- Puolikkaan aika: 3.10.05 matka 29,5 km paikka Nurmes Olin edellisenä päivänä saapunut lomamatkalle Nurmekseen. Juoksusuunnitelma oli kuitenkin valmiina. Mutta oudossa paikassa eksyin, ja ajauduin Nurmeksen ja Lieksan väliselle maantielle. Ultran luonteeseen kuitenkin mielestäni mainoisti sopii vähän pitempikin reissu. Juoksu tuntuikin erittäin miellyttävältä keskellä tietä paljaalla asfaltilla. Melkein kuin kesä, vaikka pakkasta 15 astetta! Veden puute alkoi lopussa vaivata. t. Arto Ylikotila -------------------------------------------------------------------------------- nimi: Timo Ronkainen ika: 27 asuinpaikka: Valkeala email: matka: 50 km aika: 4.13.24 Edellisestä kotirataultrasta olikin jo vierähtänyt neljä vuotta. Helmikuun 23. päivä tuntui sopivan loistavasti pitkän lenkin päivämääräksi, joten mikä ettei!? Sääkin oli Valkealassa mitä parhain juoksulle: puolipilvistä ja lämpötila nollan tuntumassa. Matkaan lähdin puolen päivän aikaan ja kotiovelle kun viimeisen kerran saavuin niin kello näytti aikaa 4.13.24. Ennalta mittaamani lenkin kiersin kahdeksan kertaa ja huoltopaikkana toimi oma eteinen perheen ylläpitämänä. Tasaisen tappava tahti tuotti ennalta suunnitellun lopputuloksen ja juoksi kulki loppuun asti kevein askelin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän koitoksia. - lukuisia juoksukilometrejä loppuvuodelle - -------------------------------------------------------------------------------- Hi Seppo, hi Tero! Finally our results from 23rd Febr. 2003: Christian Hottas, * 1956, Hamburg/GER, 100 Marathon Club - 5:45:39 Gerold Gierse, * 1955, Wildeshausen/GER, 100 Marathon Club - 5:45:39 Schek kee Lo, * 1966, Hamburg/GER, 100 Marathon Club - 5:45:39 We ran together at the "7th LüHa Fun Run" from Lübeck to Hamburg (75 km) which we all finished in 8:40:35 h. The weather was warm and sunny. The time was taken at the official 50 K mark. The course war on trails and cycling paths. Happy running! Christian Hottas www.hottas-privat.de -------------------------------------------------------------------------------- Tampere, Finland 23 February 2003 Yours Truly It was perfect weather in Tampere when I went off jogging from my home at 9 am. It was - 5 degrees Celsius, misty but no wind. I was prepared with Deuter's running bag. I had there 1,5 liters to drink. My purpose was to try how to drink with that bag. At least I Didn't had to stop to drink. Although 1,5 liters were too much because of the slow speed and good weather. Roads were dry and in very good condition. My route circled on the West side of Tampere. In Varala Sport School I joined Varala Marathon Club's runners. They were going to a long jogging. It was 28 kilometers. The route went around the Pyhäjärvi Lake and the scenery was fantastic. I run back the same route as in the morning. On the Näsijärvi Lake the amount of ice fishers was creasing. Well, at least they won't drown! The ice was 70 centimeters thick! On the way back home I had to speed up and so I managed to run time 4.59.34. The experience was great. There has to be some good reasons for this kind of long joggings. I hope the tradition goes on. I had to write this despite of my bad English. My family insisted on it! I told them about these travel repots and about the possibility to read those all over the world. And they said that hardly someone wants to read this in Finnish! Heikki Lielahti --------------------------------------------------------------------------------Kuvassa Tero Töyrylä (vas.) ja Petri Lietzen. Kuva otettu juoksun ja saunomisen jälkeen. Varsinainen sankari Jari Tomppo oli kamerakännykkänsä takana. ![]() |