Kotirataultra Fuengirolassa

Kotirataultra 27.1.2002

Suunnittelin ensin kotiradan juoksemista Minkkisen 
Einon kanssa joko Hyvinkäällä tai Espoossa mutta sitten 
kun tuli mahdollisuus pitää talviloma  kuun vaihteessa 
päätinkin lähteä Espanjaan.

Päätöstä helpotti odotettavissa olevat pakkaset 27.1;
lisäksi ajattelin että Törhösen Teuvon ei tarvitse yksin 
juosta ultraa siellä lämpimässä. Sain peruutusmatkan  
Malagaan, lähtö 25.1 aamulla.

Illalla lähdin kaupungilta hölkkäileen Teukan kämpille,
tarkoitus oli juosta n. 8km:n lenkki mutta enpähän 
pimeässä löytänyt kerran viimesyksynä juoksemaani 
oikotietä Mijaksen Golf-kentän takaa.
Onneksi oli kännykkä mukana että sain soitettua Teukan 
hakemaan eksyneen pois. Lenkille tuli pituutta n. 22km, 
aikaa kului 2,5h odotuksineen. Tulipahan tehtyä yksi 
pidempi lenkki ennen kotirataa, marras- ja joulukuulla 
en juossut metriäkään ja tammikuulla pisin lenkki oli 8km. 

Tekosyynä syksyn laiskotteluun oli omakotitalon rakentaminen 
varsinaisen päivätyön lisäksi, jotenkin ei enää saanut 
itseään lenkkipolulle 16-20-tuntisen päivätyön jälkeen.

Sunnuntai- aamuna lähdettiin juoksemaan Fuengirolan 
rantakatua edestakaisin. Juoksemaan lähdimme klo. 8.30,
auto juomineen jätettiin rantakadun puoleen väliin 
jotenka tankkaus n. 6,5km:n välein. 

Juoksimme kolme kierrosta yhdessä, aikaa kului n. 3h43min,
Teukka jatkoi ja minä lähdin viettämään siestaa, 
Espanjassa kun kerran oltiin. 

Teukan loppuajaksi tuli 4h51min.30sek.

Minä vietin siestan ja mieleltäni vaan en jaloiltani 
pirteänä lähdin 19.30 jatkamaan kesken jäänyttä matkaa. 
Kämpältä Golf-radalle n.2,4km, kiersin golf- radan kahteen
kertaan yht. 7km sekä kämpälle niin klo 20.45 oli 
urakka tehty. 

Aikaa kului 11h 15min ja täytyy tunnustaa että jos 
en olis saanut juoksun varjolla kotoa lupaa lähteä 
yksin lomalle niin ehkäpä iltalenkki olisi jäänyt tekemättä.

Maanantaina ja tiistaina oli lenkkien alut aika 
tuskallisia mutta keskiviikosta alkoi jo helpottamaan.
Eiköhän helmikuun kotirata ole jo hieman helpompi, 
siihen palataan maaliskuulla.

Terv. Jouko Heikkilä