|
|
Vantaan maraton 2.10.2005
Perjantai:
Eilinen päivä oli tankkauksen puolesta aika mitätön suoritus. Lähinnä tankkaus tuli mieleen kun kuljin jääkaapin ohi. Siinä
samalla otin vähän maltoa tms. Perjantaina olit tarkotus ottaa töihin mukaan purkki kiisseliä. Kyllähän se purkki
töissä kävikin, mutta ei sitä avattu kuin vasta kotona. Illalla sain sen kumminkin juotua.
Lauantai:
Piti käydä lyhyellä lenkillä, en käyny. Olo on lähinnä odotteleva, ei kyllä pahemmin huvittas lähtä huomenna liikenteeseen.
Aamulla join maltoa, mutta määrällisesti aika vähän. Illalla vielä hermokerros ja pientä venyttelyä kun jalat tuntu olevan
ihan tukossa. Illalla myös Dexal heavyn juontia, oli pakko saada purkki tyhjäksi ennen sen parasta ennen päivää.
Sunnuntai:
Lauantain ja sunnuntain välinen yö lähti taas käsistä. Päivittelin foorumia pikkutunneille ja samalla tuli puuhattua vaikka
mitä tarpeetonta. Herätyskello herätti kuitenkin armottomasti 8.30. Otin koirat mukaan ja lähdin kävelemään vartiksi
ulos. Ihan siis käyttämään koiria enkä mitään aamulenkkiä tekemään. Ilma oli hieman sumuinen, mutta ainakin fiilis oli
hyvä. Sisällä söin mysliä ja join aamukahvit. Samalla tutkailin kuinka sinne Tikkurilaan taas pääsikään. Tulostin
varmuuden vuoksi kartan ja kuitin osallistumismaksusta. Meinasin taas jumittaa nettiin, mutta sitten oli pakko repiä
ittensä liikkeelle. Leikkasin kynnet, etin juoksukamppeet (toinen sukka taas kadoksissa). Lopulta se sukka löytyy
kuivaustelineeltä, kodin huoltojoukot ollu taas ahkeria. Tosin motiivina saattaa olla enemmän sukkien haju kuin
varusteiden pesu ennen maratonia. Parempi puolisko jää vielä nukkumaan kun kerään kamppeet kasaan ja suuntaan kohti
Vantaata. Matkalla kuunnellaan musiikkia ja koitetaan herätellä pientä tsemppiä. Olo on kyllä rehellisesti sanottuna
enemmän antautunu kuin hirveen motivoitunu. Parin surkeen maratonin jälkeen Vantaa tuntuu vaan pakolliselta etapilta
ennen syksyn juoksutaukoa. No ainakin näkee tuttuja.
Perille löysin yhtä helposti kuin vuotta aikasemminkin, eli hyviä opasteita sujuvasti seuraten. Perillä auto parkkiin ja
mies hakemaan numeroita. Ruuhkaa ei ollu ja sain numeron kivuttomasti. Salin katsomosta löyty monta palstalaista ja
siinä sitten porukalla ihmeteltiin tulevaa juoksua. Oli tosi mukava nähdä kerralla iso porukka tuttuja. Geelien suhteen
olin ajatellu Squeezyn käyttöä tai sitten jotain muuta merkkiä jos sitä sais ostettua paikanpäältä. Päädyin Squeezyn
racer geelipulloon, kulkee kätevästi taskussa eikä tartte leikkiä niitten pussien kanssa. Kello oli lopulta armoton ja piti
lähtä vaihtamaan kamppeita. Sää oli noin +15 joten valinta oli selkeesti lyhyet trikoot ja hihaton paita. Linimetit jalkaa,
varustekassi säilytykseen ja ulos ettimään satelliitteja. Matkalla piti vielä pistäytyä kattomassa vessan kaakeleita ja
pesemässä kädet. Ikävä löytää se linimentti silmistä.
Lähtöviivalla rupes jo vähän hirvittämään, tuleekohan tästä millanen juoksu? Porukoitten kanssa oltiin sovittu semmosesta
3.30 loppuaikaan tähtäävästä vauhdista. Olin ilmottanu että jos kulkee niin sitten vois mennä 4:45/km, mutta todennäköisesti
ei kulje ja tuun suosiolla sitä 5min/km vauhtia. Turhan jahkailun pääti lähtölaukaus.
Matkaan rynnättiin melkein eturivistä. Eturivi on aina paras paikka, ei juutu massoihin ja voi päästä lehteen :) Yllättävän
moni oli lähteny liikenteeseen pitkillä trikoilla ja pitkähihasella paidalla. Hurjimmalla kaverilla oli jopa pipo päässä.
Ensimmäisiä rupes tuo varustevalinta kaduttamaan jo alta kilometrin juoksun jälkeen. Edessä menevä nainen rupes irrottamaan
juoksupaidan hihoja :) Ekat kilsat meni massan mukana semmosella 4:30/km vaudilla. Syke pysytteli mukavasti 160 tietämillä.
Sitten rupes siinä 3km:n kohdalla se 3-4km kestävä loiva nousu ennen 7km:n juottopistettä ja laskuosuutta. Vantaallahan
kierretään neljä kierrosta 10,5km pitkää lenkkiä. Alussa ja lopussa on tasasta, välissä ei. Siinä sitten vaan jolkottelin,
kilometrit vaihtu ja vauhti tuntu pysyvän yllättävän helposti tuossa 4:30 tuntumassa. Syke pysy kans halussa joten päätin
jatkaa samaa tahtia. Kyllä se matkanteko tyssää jos on tyssätäkseen. Nousu loppu aikanaan ja lasketeltiin alamäkeä.
Oli mukava yllätys huomata kuinka vauhti ei ollu hyytyny nousuissakaan. Laskun jälkeen suoralla otti vähän vastatuuli,
mutta tarjolla oli peesipaikkoja joihin sitten hakeuduin nopeasti. Ensimmäinen kymppi täytty ajassa 44.36. Siinä sitä
sitten mietittiin, että sama tällä vauhdilla on jatkaa etiäpäin. Syke reagoi ihan oikein jos vauhtia kiristää ja laskee
kun tahti hiljenee.
1km 4:28
2km 4:29
3km 4:33
4km 4:39
5km 4:23
6km 4:34
7km 4:30
8km 4:05
9km 4:31
10km 4:23
Toisen kierroksen alkuun kaivoin geelipullon esiin. Niin innokkaasti olin lähteny matkaan, että geelipullon päällä oli
vielä muovikelmu. Muovi lähti kuitenkin helposti pois, sitten korkki auki ja geelit ääntä kohti. Yleisöäkin oli paikalla
todistamassa toisen kieroksen alkua. Juoksu suju mukavasti, mutta olo oli vieläkin epävarma miten pitkään tätä
kestäis. Syke roikku 165 ympärillä ja kilometrit vaihtu alle 4:30 vauhdilla. Noin 16km:n kohdalla oli kape Sepon
tallin kyltin kanssa, oli muuten mukava piristys muuten niin tylsään kohtaan. Toisen kieroksen ylämäki loppu taas 17km:n jälkeen
ja taas mentiin alamäkeen. Jalat toimi vieläkin hyvin eikä mitään ongelmia ollu. Syke oli tosin jumittanu yhä tasasemmin
sinne 165 tienoille eikä enää reagoinut niin selvästi reitin muutoksiin. Toisen kieroksen loputtua tämä toinen kymppi
oli menny aikaan 44:04, eli 32 sekunttia ensimmäistä kovepaa.
11km 4:22
12km 4:30
13km 4:30
14km 4:27
15km 4:20
16km 4:16
17km 4:28
18km 4:28
19km 4:11
20km 4:32
Toinen kierros täytty ja samalla meni ohi myös puolimaratonin kohta. Puolikkaan ajaksi tuli 1:33:30. Siinä rupesin
sitten miettimään, että tuohan tietäis semmosta 3:07 aikaa ja lopun hyytymisten kanssa loppuaika vois olla 3:15
tienoilla. Taas geeliä ääntä kohti ja matkaan. Samalla rupes myös porukka harvenemaan kun vettä tuli välillä hieman
niskaan ja reitillä oli enää vaan jäljellä maratoonarit. Saukkosen Kalevin ohitin kolmen kilometrin juoksun jälkeen,
kaks kilometriä myöhemmin kuin viime vuonna. Pikanen tervehdys yli tuhannen maratonin miehelle ja matka jatku.
Ylämäen jatkuessa 25km:n kohdalla rupes jaloissa jo vähän tuntumaan ja tuli hitain kilometri sitten neljän kilometrin
kohdan varovaisen alotuksen. Nyt tuon vauhdin ylläpitäminen nosti sykkeen jo 167-168 lukemiin. Siinä kuiteskin laskeskelin,
että jos loput kilometrit menee 5min vauhtia niin päätyisin loppuaikaan 3:17, eli kaiken järjen mukaan ei tää nyt
voi kovin huonosti mennä. Matka jatku ilman ihmeempiä ongelmia, välillä nopeammin ja taas vähän hitaammin. Juottopiste,
geeliä, alamäki ja taas rupes olemaan kiekka takana. Jalat oli vieläkin suhteellisen hyvässä kunnossa ja mietin
mikä tilanne oli viime vuonna. Muistaakseni sillon tuo kolmas kieros tuntu pahemmalta kuin nyt. Ylämäki loppu tällä
kieroksella 28kilometrin kohdalla. Alamäen alkaessa kilometriaika parantu vain 6sek. Suoralla tuli taas pohjat 4:40
kilometrillä.
21km 4:22
22km 4:30
23km 4:26
24km 4:29
25km 4:34
26km 4:21
27km 4:35
28km 4:31
29km 4:25
30km 4:40
Välille 20-30km oli tuhraantunu aikaa 44:54 eikä vauhti tästä ainakaan parantuisi. Viimesen kieroksen alkaessa
myös geelit oli käytännössä syöty. Pullon pohjalle oli jääny jotain pientä minkä ajattelin ottaa ensimmäisellä
juottopisteellä. Toisin kuin aikaisemmilla kilometreillä syke ei enää reagoinut maaston muutoksiin. Muutos
näkyi suoraan kilometriajoissa. Tasasella homma pysy vielä jotenkin kasassa, mutta heti kun tuli mäki vastaan
niin vauhti läheni 4:50:tä. Syke oli tasaisesti 167 ja jalat alko väsymään yhä selvemmin. Kipua tuntu vähän takareisissä ja
pikkasen enemmän etureisissä. Ei mitään mahotonta vaan semmosta jäykkyyttä. 38km:n kohdalla jalat rupes olemaan jo kypsänä
tähän leikkiin, kilometriaika 5:10. Laskin mielessä vaan mikä mahtaa olla loppuaika jos pystyn vetämään viimeset kilometrin
5min/km vauhdilla. Tarjolla oli kyllä pari hyvää peesipaikkaa, mutta ei ollu mitään jakoja pysyä niissä mukana. Vähän
aikaa aina roikkuin ja sitten tipahdin.
31km 4:35
32km 4:38
33km 4:43
34km 4:44
35km 4:49
36km 4:52
37km 4:52
38km 5:10
39km 5:12
40km 5:08
Viimeisen nousun päällä tuli selkee tunne siitä että nyt oltiin voiton puolella. Juoksu alamäkeen oli jo kaukana
rennosta eikä se myöskään näkyny kilometriajoissa. Alamäki vielä meni, mutta suoran alkaessa rupes usko loppumaan.
Viimesin kymppi oli menny aikaan 48:43. Peesiä ei ollu oikein tarjolla, tuuli tuntu yllättäen kovemmalta kuin aikaisemmin
ja jalkoja särki niin kuin niitä vaan voi särkeä. Laskin vielä olevan pienet mahdollisuudet ennätykseen jos loppu vaan
menis etes jotenkin. Niitti näille haaveille tuli 41km:n kohdalla kun kilometri oli menny aikaan 5:25. Viimesellä
kilometrillä yritin vielä kiristää, mutta ei niillä jaloilla menty enää yhtään kovempaa. Jos yritin lisätä vauhtia niin
rupes tulemaan vaan yökkäämisrefleksiä päälle. Viimenen täysi kilometri meni aikaan 5:10 ja sillon oli selvää ettei tähän
loppuun ollu enää mitään jakoja synnyttää hirveetä loppukiriä jolla mentäs 200m noi puoleen minuuttiin. Niimpä annoin jo
vähän periksi. Lopulta maali tuli vastaan ajassa 3:13:49.
Loppuaika oli todella hyvä kun ottaa huomioon että oli kyseessä kesän kolmas maratoni tosi huonolla valmistautumisella.
Jos tämmösen kauden päätteeksi pystyy juoksemaan melkein uuden ennätyksen, niin kyllä semmonen kolmen tunnin lähettyville
menevä aika on ihan realistinen tavote ens kevääksi. Nyt ansaittua kuukauden taukoa pitämään.
41km 5:25
42km 5:10
Kympit:
0-10km 44:36
10-20km 44:04
20-30km 44:54
30-40km 48:43
Jatkuu...
|
|