24 tunnin taistelu Kaustisilla

Yöllä juostessa ajattelin, että tällä kertaa en kirjoita rapsaa ollenkaan tai sitten kirjoitan vain yhden lauseen. Onneksi en muista mitä suunnittelin kirjoittavani, sillä se ei välttämättä olisi ollut julkaisukelpoista. Juoksu ei siis ollut helppo...

Matkaan lähdettiin perjantaina kolmen maissa. Holle oli ensin napannut kyytiin Jatossun ja haki sitten vielä minut. Pikkaisen ajettiin matkalla harhaan, mutta perillä oltiin noin 21.30. Ensin heitettiin minun ja Jatossun kamat hotelliin ja mentiin sitten vielä Karvan vanhempien luo käymään, jonne Holle sai pystyttää pihalle teltan ja yöpyi siellä. Karvan vanhempien luona yöpyi myös JariS. Holle jäi sinne saunomaan ja me lähdimme etsimään rataa, jonka piti olla ihan lähellä. Ohjeena oli, että rata on merkitty valkoisella viivalla ja että se löytyy Nesteen (hotellimme) vastapäätä. Ihan hyvät ohjeet, mutta me onnistuimme hakemaan sitä kahdesta eri ilmansuunnasta vastapäätä. Pakko oli sitten kysyä paikalliselta ohjeet - ja olihan se ihan lähellä. Kiersimme radan kertaalleen ja mietimme mitkä voisivat olla hankalia paikkoja varsinkin yöllä. Rata oli 1006 m pitkä ja siinä oli pari mäkeä, joista toinen suht pitkä ja loiva ja toinen ihan pieni, mutta inhottavan epätasainen. Osa radasta oli urheilukentän juoksurataa, joka oli punaista soraa tms, osa sepeliä, osa asfalttia ja osa hiekkaa. Huoltosuoran jälkeen oli mukava alamäki, mutta heti alamäen jälkeen oli tosi jyrkkä kurvi, joka varsinkin väsyneenä oli haastava. Radan tsekkauksen jälkeen menimme takaisin hotelliin ja nukkumassa olimme noin 23.30.

Aamulla heräsin puoli seitsemän maissa, mutta nukahdin vielä uudestaan. Kahdeksalta nousin ylös ja herätin samalla Jatossun. Myös Jatossu on oppinut luottamaan sisäiseen kellooni, eikä herätyskelloa tarvittu. Aamupalalla istuimme Aku Kopakkalan seuraan. Hän viihdytti meitä kertomalla kaikista mukavista ultrajuoksuista, joissa hän oli käynyt. Samaan aikaan syömässä oli muutamia muitakin juoksijoita, joiden nimiä tai nimimerkkejä en tiedä. Aamupalan jälkeen menimme takaisin huoneeseen ja otimme vielä pienet torkut.

Radalle lähdettiin joskus puoli yhden maissa. Huoltopöydän saimme laittaa Tähkävuorien asuntoauton katoksen alle. Ilma oli sateinen ja ennen lähtöä alkoikin tihkua vettä. Kisapaikalle oli mukava tulla, kun on pikkuhiljaa alkanut tuntemaan muita juoksijoita. Koko ajan tuli tuttuja, joiden kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Aika kului tosi nopeasti ja kohta olikin jo kiire lähtöpaikalle, joka oli urheilukentän vieressä. Juoksuun lähti 10 naista ja 23 miestä. Lähtö oli klo 14. Hankala oli taas miettiä mitä laittaisi päälle. Päädyin puolipitkiin juoksuhousuihin, tukisukkiin ja t-paitaan. Ennen lähtöä lisäsin vielä päälle takin ja takin päälle Hollen hihattoman Endurance paidan, johon kiinnitin numerolapun. Ideana oli, että voin helposti lisätä tai vähentää vaatteita ja laittaa sitten vain päällimmäiseksi numerolapullisen hihattoman paidan.

Juoksu lähti kulkemaan ihan hyvin, vaikka sade kyllä masensi aika lailla. En ottanut itse kierrosaikoja eikä niitä ollut missään näkyvillä, joten juoksin sitä vauhtia kuin hyvältä tuntui. Holle kellotti kierrosaikoja aina välillä ja vauhti oli noin 6:30/kierros. Eli ihan ok. Suunnitelmana oli juoda aluksi urheilujuomaa noin 3 kierroksen välein ja katsoa miten maha siihen reakoi. Maha ei tullut kipeäksi, mutta neste ei imeytynyt. Kuului selvä loiske, kun juoksin. Otin 2 x 2 suolatablettia ja lopulta hölskyntä loppui. Tämän jälkeen ei ollut mitään ongelmia mahan kanssa. Viitisen kertaa jouduin kyllä käymään tyhjennyksellä, mutta siitä ei ollut mitään suurempia ongelmia. Noin neljän tunnin jälkeen aloitin ottamaan Maxim-geelejä. Huonosti maistui taas ruoka, mutta yritin pitää energiatasapainon ylhäällä. Puuroa mustikkakeitolla söin kolme kertaa, kerran otin kasvislientä mukillisen ja jonkun verran join mustikkakeittoa ja mansikkakiisseliä. Söin myös hiukan Hollen itselleen tekemää ruisleipää metwurstilla. Yleisestä huollosta otin myös pastaa (kylmää makaronia ketsupilla) muutaman kerran. Sitä ei meinannut millään saada alas. Holle keitti kerran lautasellisen nuudeleita, mutta nekään ei maistunut. Ainoa mitä pystyi ottamaan oli geelit ja urheilujuoma. Puurokin meni ihan hyvin alas. Alussa juoksu meni mukavasti Marian ja muiden kanssa jutustellessa, mutta sitten jossain välissä iski ihan hirveä motivaatio-ongelma. Olen ennenkin huomannut, että motivaation kannalta vaikeinta aikaa tuntuu olevan jossain 6-10 tunnin välillä, kun edessä on vielä niin paljon. Tuohon motivaation puutteeseen, kun lisätään ihan hirveä väsymys, niin olin valmista kauraa lopettamaan jutun. Pelastukseksi tuli kofeiinitabletti. Se, ja lisäenergia laittoi taas jalat kulkemaan ja pari tuntia kirmasinkin taas hyvällä vauhdilla. Parin tunnin jälkeen olin TAAS ihan finaalissa. En kerta kaikkiaan olisi enää jaksanut. Olisin halunnut mennä hotelliin nukkumaan tai edes pitää pienen unitauon. Avuksi otettiin jälleen kofeiinia ja taas menin kuin aropupu hetken aikaa. Sama toistui noin neljä kertaa. Uskomatonta miten voi mieliala muuttua niin radikaalisti. Heti, kun sain energiaa ja juoksu kulki, niin ajattelin, että 24h oli sittenkin ihan oikea valinta, mutta kun energiat loppuivat niin olin valmis olin valmis heittäytymään nurmikolle nukkumaan. Marian järkipuheet juostessa auttoi jaksamaan. Keskeytys kävi mielessä monta kertaa, mutta kun ei ollut mitään fyysistä vammaa, niin en voinut lopettaa kesken- ONNEKSI. Huollossa tietenkin Holle, Hannu ja Tuula yrittivät sanoa, että kohta tuntuu taas paremmalta. Oikeassa olivat. Hollekin on huoltanut minua jo kolmessa 24h, joten hän alkaa pikkuhiljaa oppimaan millainen olen. Nyt on kyllä pakko myöntää, että en olisi uskonut, että nousu kaivonpohjalta tapahtuu niin nopeasti.

Keli oli koko yön hirveä vettä satoi vähän väliä ja tuuli puhalsi kentällä niin, että kertakäyttösadetakin kanssa meinasin lähteä lentoon. Illalla olin vaihtanut jo kerran kuivan t-paidan päälle ja yöllä vaihdoin päälle pitkähihaisen ja takin. Kahdeltatoista yöllä vaihdoin myös kengät upouusiin, suoraan laatikosta otettuihin Vomeroihin. Samalla vaihdoin myös kuivat tukisukat. Pimeys kesti noin klo 23-05. Kuudelta aloin odottelemaan, josko Jatossu jo kohta saapuisi kisapaikalle. Ja vihdoin seitsemän maissa näin, kun hän tuli Freen kanssa valmistautumaan omaan 6h juoksuun. Pikkuisen piristyin, kun aurinko alkoi paistamaan ja kuuden tunnin juoksijat starttasivat kisaan. Pelkäsin, että jään noiden tuoreiden juoksijoiden jalkoihin. Kovasti kaikki kannustivat, kun raahasin itseäni radalla väkisin eteenpäin. Professori, Jyrku, Free, Heli, Jatossu ja muut jaksoivat lähes joka kerta nostaa peukkua tai kannustaa nimellä, kun pyyhälsivät täydellä vauhdilla ohi. Väsymyksestä ja huonotuulisuudesta huolimatta, juttelin monen vanhan ja uuden tutun kanssa juoksun aikana. Hauska oli nähdä mm. Jamaatta, Karva, JiiTee ja muitakin nickejä. Montelan veljesten kanssa tulee aina juteltua. He ovat aina niin hyväntuulisia, kannustavat ja kehuvat. Samoin Ehot ja Ikäläiset on aina yhtä mukava tavata.

Tiesin juostessa, että olin ennätys vauhdissa, mutta kuin kierroslaskenta sekoili, enkä tiennyt yhtään paljonko olen juossut, menetin jo toivoni, enkä uskonut, että ennätys on mahdollinen. Näin jälkikäteen uskon, että jos olisin viimeisen tunnin aikana tiennyt, että enkka on lähellä, en olisi kävellyt niin paljon. Oletin, että en saavuta edes 180 km, joten aloitin kävelyn. Muuten olin kävellyt vain ne kaksi mäkeä. Kun aikaa oli 16 minuuttia jäljellä kuulin, että olin juossut 178 km. Hannu sanoi mulle, että nyt painat vielä ne kaksi kierrosta. Jostain sain vielä sisua ja juoksinkin sitten ihan viimeiseen sekuntiin asti. Kun kaksi minuuttia oli aikaa sain tsemppattua mukaan vielä kolme kävellen etenevää. Yhdessä juoksimme viimeisen mäen ylös. Jos en olisi juossut ihan viimeiseen asti, olisi enkka jäänyt tekemättä. Nyt tuli huikeat 300m parannusta.

Juoksun jälkeen suihkussa oli aika tutkia vammat. Koko yläkroppa oli kuin piiskan jäljiltä. Paidan alla ollut toppi oli hangannut tosi pahasti, samoin alaselkä on vereslihalla kohdasta, jossa housuissa on takasauma. Varpaissa on yksi oikein kunnon rakko ja muutama pienempi. Jalanpohjassa on myös yksi rakkula. Kymmenen tuntia piiskannut sade jätti siis paljon muistoja kroppaan. Mitalin jaon jälkeen pääsimme vihdoin kotimatkalla. Kotimatka oli lähes yhtä tuskaa, kun juoksu välillä. Jalat särkivät, eikä hyvää asentoa löytynyt millään. Yritin hiukan torkkuakin, mutta eipä se paljon onnistunut. Kolme pissataukoa pidettiin ja kerran napattiin mukaan sämpylät ja kahvit huoltoasemalta. Meinasi tulla pissat housuun, kun Tampere Turku väliltä ei löytynyt auki olevaa huoltoasemaa.

Olipa taas kokemus. Yöllä mietin, että nyt en juokse kyllä kisoja pitkään aikaan, mutta nyt on jo uudet kisat ja kilsat mielessä. Tänään ensimmäinen työpäivä loman jälkeen oli yhtä tuskaa. Väsytti ja otti päähän. Kävin netissä vielä tarkistamassa tulokset ja huomasin, että tein enkan kuitenkin. Se piristi ja jaksoin kuin jaksoinkin koko päivän.

Kiitos kaikille hyvästä seurasta ja onnittelut mahtavista juoksuista. Ja Hollelle iso halaus huollosta ja kyydityksistä ja Jatossulle seurasta. Joko hotelli on maksettu ???