Matkalla pohjoiseen...ja mitä sitä ENNEN tapahtui...

Reissu tehty Rogaining EM-kisoihin Ylläkselle! Viimein, kaikkien kommellusten jälkeen kotona, mutta ennen varsinaista kisaraporttia kerron teille tarinan siitä, mitä ennen varsinaista edes matkaan pääsyä tapahtui:

Meidän tiimimme oli määrä liittyä jo osittain täyttyneeseen matkailuautoon Pukinmäen ABC:ltä klo 18 torstai iltana. Pian kuuden jälkeen he tulivatkin. Matkailuauto kun oli kyseessä ja siinä oli tietysti kuten kaikissa sellaisissa sivuovi, josta kuljetaan sisään ja Niilos avasi sen tietysti nostaakseen meidän tavarat sisään ja auton kuljettaja (laina-auto) huudahti, että hei se ovi on rikki eikä sitä voi käyttää, mutta samassa ovi avautuikin ja siitä me sitten sisälle mentiin.

Autossa oli jo neljä ihmistä, Alpo ja tiimikaverinsa Pekka. Pojat olivat viime vuoden Seitsemisen kisassa mitalikolmikossa!

Tervehtimisen ja esittelyn jälkeen kuski kysyi, että tietääkö meistä kukaan onko ne kaksi vielä tulossa mukaan. Palstalta olin huomannut, että Esko ja Eräpolku olivat olleet kiinnostuneita kyydistä ja kysyinkin siinä, että hekö? Tommi sanoi että juu, hän ei ole kuullut heistä mitään pariin viikkoon. Arveltiin, että eivät olekaan lähdössä. Tommi kysyi, että ei meistä kumpikaan tiedä heidän puhelinnumeroaan tai muuta?

Mietin kuumeisesti, että no, varmaan JH tietää Mailerin numeron ja olen käsittänyt, että Maileri ja Esko ovat hyviäkin tuttuja, joten soitin JH:lle ja hänellä olikin Eskon numero.

Soitto Eskolle ja siellähän se jo taisi odotella kyytiä ja sitten Niilos soitti Eräpolulle ja hassua ja hankalaa vaan kun juuri oli porukat tulleet jostain Espoon suunnalta ja nyt sit joutui lähtemään takaisin noutamaan Eskoa... Ilman JH:ta pojat olisivat jääneet kyydistä! Myöhemmin ilmeni et tiedonkulussa oli ollut vähän sekaannusta ihmisten nimien ja muiden asioiden välillä.

Pukinmäestä lähdimme siis kohti Espoota. Ehdimme ajaa erinäisiä - olisko se nyt ollut Turun moottoritietä ja jotain kehää en tiedä, kun en tunne näitä teitä mutta joka tapauksessa n. 15 km kun minä kuulin jotain kolinaa ja katsahdin auton peräosaan ja huomasin että takaovi on auki! Samalla hetkellä kuskikin huomasi sen ja Pekka muisti heti, että hänen reppunsa oli ollut ihan lähellä ovea ja sen oli täytynyt pudota kyydistä!

Jarrut pohjaan, auto tienposkeen kehä joku ja Pekka ja Niilos loikkas autosta ja lähtivät hölkkäämään tien piennarta pitkin. Olimme varmoja, että se putos n. pari kolme sataa metriä taaksepäin olleessa kurvissa, jossa auton ovi olisi sopivassa kulmassa heilahtanut.

Minuutit kuluivat, viisi, kymmenen, poikia ei vaan kuulunut takaisin. Tommi ja Janne, lähtivät perään ja minä jäin autovahdiksi. Aikaa kului ja pian Tommi ja repun omistaja tulivat takaisin ja päätettiin käydä kääntymässä jossakin monen kilometrin päässä autolla ja tulla takaisin tulomatkaa jonkinmatkaa ja että sen täytyy olla jo vähän kauempana. Sillä välin Niilos ja Janne jäivät haravoimaan tienvarsipusikkoa tiheällä kammalla.

Ei mitään havaintoa... Takaisin harvointia jatkavien poikien luo ja sitten tehtiin päätös ajaa takaisin ihan Pukinmäkeen asti ja tähyillä koko matka sitä hemmetin reppua.

Tässä vaiheessa pitää kertoa, miksi reppu oli niin tärkeä. Eli siinä oli omistajan kotiavaimet, työpaikan avaimet, lompakko kaikkine tärkeine kortteineen jne, piilolinssit ja silmälasit ja vähän kisavaatetta. Lompakko nyt tietysti tärkein. Mutta ajomatka takaisin Pukinmäkeen koko n. 15 km matkan ja sitten taas takaisin päin tulojalanjälkiä ja minäkin niskat kipeenä ja silmät terävinä herkeämättä tähyilen...

Tietenkin mietittiin sitäkin, että joku olisi siinä muutamassa minuutissa poiminut sen kyytiinsä, mutta tuossa kehällähän on vaikea pysähtyi ja tuskin kukaan sitä tienposkesta alkaa vartavasten poimimaan. Paitsi, jos se on jäänyt keskelle tietä!

Ei jälkeäkään repusta!

Pojat olivat kolunneet tällä välin puskat moneen kertaan tunnin ajan ja vielä kerran lähtivät joukolla etsimään. Kaikenkaikkiaan aikaa oli kulunut pian parisen tuntia kun joukko palasi takaisin ja repun omistaja oli ottanut puhelun kuollettaakseen pankkikorttinsa, mutta sieltä oli sanottu, että ne oli kuoletettu jo! Mutta mitään muuta ei numerosta oltu saatu selville, edes kellonaikaa ei kerrottu, puhumattakaan kuka oli kortit kuollettanut. Ihme juttu. Pohdittiin sitten erilaisia vaihtoehtoja, koska kuulosti vähän kummalliselta ja soitettiin Poliisille ja numerotiedustelusta sain poliisin neuvovan puhelimen, koska minusta ainut vaihtoehto oli, että poliisi oli kuolettanut kortit ja reppu oli löytötavaraa. Ei ollut reppua poliisin hallussa. Yritin ottaa selville numeroa, josta olisi saanut selville pankista kenen toimesta kortit oli kuoletettu. Ei onnistunut.

Tässä vaiheessa repun omistaja oli jo aika masentunut ja aivan ymmärrettävästi pahalla päälläkin ja siinä tuli tietysti vähän syyllistämistäkin. Itsekin vähän ajattelin, että syy oli meidän kun tulimme siitä ovesta vaikka emme oven mekanismia toki tunteneet, mikä taas oli selvitetty muille autossa olijoille jo aikaisemmin, et miten tulee ovi lukita. Meistä ei kumpikaan sitä tainnut mitenkään erityisesti lukita, mutta meidän perässä tuli muitakin samasta ovesta. No, nämä on näitä spekulointeja ja turhaa tässä vaiheessa...

Repun omistaja ei halunnut jatkaa meidän kanssa matkaa, koska mm. hänen silmälasinsa ja piilarinsa olivat siellä ja suomeksi sanottuna taisi vituttaa sen verran, että hän halusi kotiin tai johonkin majapaikkaan hänet vietiin ja sen jälkeen vasta noudettiin Esko ja sitten Eräpolku. Kisaan Pekka - repun omistaja - lupasi toki tulla mukaan eli ajatuksena oli tulla lauantai aamuna junalla ja niin siinä sitten kävikin. Hänelle jäi aikaa selvittää reppusotku.

Perjantai aamuna hänelle sitten soitettiin poliisista, että reppu on siellä. Ihmetyksen aiheeksi jäi, että miksi henkilö joka löysi repun ensitöikseen kuoletti pankkikortit ja miksi hän ei sen sijaan soittanut repun omistajalle ?? Ihme juttu. Kiitokset tietysti kuuluu hänelle myös. Nimeä ei kuulemma ollut jättänyt kun lauantaina vasta oli repun poliisille tuonut.

No, reppusotkun jälkimainingeissa Esko ja Eräpolku poimittiin kyytiin ja matkaan päästin vasta klo 21.40. Matka taittui mukavasti torkkuen ja muutaman kerran tankattiin ja kaikille muistettiin kertoa, että tankkiin laitetaan sitten dieseliä! Me ajettiin Niiloksen kanssa aamuyhdestä viiteen Jyväskylästä Ouluun. Sen jälkeen yritettiin vähän mekin torkkua, mutta en juuri nukkunut.

Ylläksellä olimme sopivasti vajaa tuntia ennen kisakeskuksen avautumista ja teltat laitoimme nopsasti pystyyn, haimme numerolaput ja muut rekvisiitat, kerrattiin hieman sääntöjä ja sellaista ja sen jälkeen auton "omistaja" ja Janne kuskasivat meidät n. 3 km päähän hotelliin, josta meillä oli huonevaraus.Me oltiin siis yö Niiloksen kanssa hotellissa kun muut olivat asuntoautossa ja teltoissaan. Meillä kaikilla neljällä oli jo melko nälkä ja ilman raikastavaa suihkuakin ajattelimme menevämme nelistään syömään oikein kunnolla. Minä tarjosin! Oli sen verran kuitenkin kiva, että pääsimme näin edullisella ja helpolla tavalla matkalle mukaan, verrattuna vaikkapa junamatkaan.

Koska meidän hotellihuoneemme oli niin iso ja täysin uusikin ja siinä oli jopa sauna niin kutsuttiin vielä pojat ja kaikki muutkin mukana olleet illalla saunaan. Kolme heistä tulikin ja saunan jälkeen nautittiin vielä oluset ja konjakit. Kyllä siinä uni maistui sitten seuraavana yönä varmasti kaikille!

Harmi vaan, että Eräpolku ja Esko eivät saunaan päässeet, koska Eräpolku oli kuulemma mennyt petiin jo klo 18 ja Esko oli jossain - varmaan kiusaamassa jotain Ukrainalaisia suunnistajatyttösiä kamerallaan tai muuta...

Että tällainen tarina, noin suurinpiirtein!

Vähän myöhemmin sitten perinteisesti tarina Säihkysääri Skyn ja Nopsajalka Niiloksen seikkailusta tuntureilla ja soilla kuvien kera!