Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1988 jätin punaiseen Marlboro askiin pari tupakkaa jäljelle ja lähdin lenkille. Ovat siellä vieläkin. Tupakka maistuu muuten erittäin pahalle, mutta haisee kauhean hyvälle. Piippu vielä paremmalle.
Muistan kuinka sydämen pysäyttävä tunne oli kun jaksoi juosta Lapuan Honkimäen silloisen pururadan 2,5 km kaksi kertaa ympäri pysähtymättä. Päivää en sentään muista. Ensimmäinen kisani oli kuitenkin Lapuan Uudenvuodenjuoksu samana vuonna. Aikaa 5 km matkaan kului 36 minuuttia ja muistan ihmetelleeni kuinka mut ohitti loppusuoralla naisihminen, jolla oli jopa huulipunat vielä ihan ojennuksessa! Itse olin aivan läpimärkä ja punainen. Ja mielestäni olin juossut aivan käsittämättömän kovaa vauhtia.
Sittemmin on palkintoja kerääntynyt tuohon tässä elämän taivalluksessa tänne Helsinkiin mukana kulkeneeseen vitriinikaappiin monta kymmentä ja jokainen on ansaittu verenmaku suussa hiellä ja jotkut jopa kyyneleillä!
Ja tämä taivallus ja keräily jatkuu vielä...
Muistan kuinka sydämen pysäyttävä tunne oli kun jaksoi juosta Lapuan Honkimäen silloisen pururadan 2,5 km kaksi kertaa ympäri pysähtymättä. Päivää en sentään muista. Ensimmäinen kisani oli kuitenkin Lapuan Uudenvuodenjuoksu samana vuonna. Aikaa 5 km matkaan kului 36 minuuttia ja muistan ihmetelleeni kuinka mut ohitti loppusuoralla naisihminen, jolla oli jopa huulipunat vielä ihan ojennuksessa! Itse olin aivan läpimärkä ja punainen. Ja mielestäni olin juossut aivan käsittämättömän kovaa vauhtia.
Sittemmin on palkintoja kerääntynyt tuohon tässä elämän taivalluksessa tänne Helsinkiin mukana kulkeneeseen vitriinikaappiin monta kymmentä ja jokainen on ansaittu verenmaku suussa hiellä ja jotkut jopa kyyneleillä!
Ja tämä taivallus ja keräily jatkuu vielä...
Säihkysääri Sky ja Nopsajalka Niilos euroopanmestaruuskilpailu issa: osa 2
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 13:22. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
Updated 18.8.2009 at 13:59 by skylihme
Updated 18.8.2009 at 13:59 by skylihme
(matkalla pohjoiseen...)
(osa 1 )
Kyllä nyt kelepaa, puhisi Säihkysääri Sky ja taputti lämmintä mahaansa tyytyväisenä. Ei huolen häivää, eikä teltassa näkemäni pussissaan odottava makuupussinikaan yhtään houkutellut minua jäämään kun vaihtovaatepussini sieltä äsken hain, sanoi Niilokselle kun pimeää tietä rytmikkäästi ja päättäväisesti alaspäin tassuteltiin. Mikäs siinä oli tassutellessa kun oli kuivat jalatkin!
Sysimusta tie, hieman yli keskiyö, kaukaa häämötti muutama otsavalo ja pari joukkuetta tuli vastaan. Juuri nyt ei satanut.
Reilun kilometrin taivalluksen jälkeen mentiin kuitenkin jo metsään noutamaan seuraava rasti ja kengät tietenkin kastuivat heti pian, mutta ei niin pahasti tuntunut kylmä, koska muovipussit hoitivat hommansa. Pikkuisen rasti oli hukassa, koska meillä oli seurana toinenkin joukkue samalla rastilla ja pojat ottivat vähän toisen lähestymissuunnan kuin me, josta Niilos totesikin, että olisi vaan pitänyt pitää oma pää ja etsiä alkuperäisestä paikasta, koska juuri siellähän se oli. No, neljä otsalamppua haravoinnissa apuna niin ei siinä montaa minuuttia ehtinyt hukkaan kulua. Ajan taju yöllä ei ole ehkä parhaimmillaan.
Palattiin takaisin maantielle ja jatkettiin kohti seuraavaa rastia. Pojat jäivät riisumaan liikoja vaatteitaan ja mekin otettiin sadetakit pois. Metsässä oli tullut lämmin.
Kirijeen sulle kirijootin ja kuorehen mä laitan - oikeen valokuuuuuuvaanikin....näät mut siinä vasemmalla soooontakuorman päällä ja ohojaksissa Keltooooon Miiiiikin...hoilotti Säihkysääri täyteen ääneen aavemaisella tiellä, jonka ainoat valopilkut olivat siellä täällä tien pientareen puihin laitetut kohdevalot, jotka valaisivat puut upeasti. Sky lauloi kaikki ulkoa osaamansa laulut, vähän sanat olivat hukassa sieltä täältä, joten ei niitä montaa ollut. Tunnelma oli korkealla!
Seuraava rasti näytti helpolta. Aina ennen rastin ottoa tai rastille poikkeamista kysyin Niilokselta, kuinka pitkä matka sinne tästä oli. Onneksi en ollut nähnyt karttaa lähemmin ja oli pimeää sillä paluumatkalla selvisi, että toinen puoli leveää puroa, jonka vartta rastia lähestyttiin olikin jonkinverran helpompikulkuista kuin tämä mitä me käytimme. Jyrkkä rinne, teräväreunaista kivikkoa, korkeuseroakin ihan kiitettävästi tai sitten korkeaa ja risukkoista varvikkoa välillä, jolloin sai pitää vaivaiskoivuista todella kovasti kiinni ettei livennyt alhaalla odottavaan veteen. Ähisin ja puhisin ja pinnistin ja niin päästiin viimein rastille. 400 metriä ei kartalla näytä pitkältä matkalta, mutta uskokaa tai älkää on aivan tarpeeksi pilkkopimeässä, kylmässä ja vaikeassa maastossa. Turvaköysi olisi saanut olla. Lisäksi minulla oli tavalliset lenkkarit jalassa eikä enää Salomonin maastokengät, joten jalkaterä oli välillä melkoisen lujilla. Pojat, jotka tässä vaiheessa olivat ohittaneet meidät olivat valinneet paluureitiksi toisen puolen puroa ja huhuilivat sieltä meille, että tämä puoli on helpompaa ja onneksi uskottiin ja palattiin sitä puolta takaisin tielle.
Nyt, nyyyyt mua heikottaa...kuiskasi Säihkysääri ja nojasi käsillään polviin. Teki mieli laittaa pää alaspäin ja laskeutua istumaan tielle. Jalat vapisivat ponnistelusta ja tajusimme, että nyt kun pari tuntia oli kulunut syömisestä ja juomisesta, kaikki veri on laskeutunut mahaan polttamaan siellä olevaa ravintoa. Niilos kaivoi energiapatukan esiin ja siitä pienen pieniä murusia väkisten napostellen Säihkysääri pystyi hetken kuluttua hiljakseen jatkaa matkaa eteenpäin. Tässäkään vaiheessa ei tullut mieleen palata takaisin lähtöpaikalle, vaan mieli paloi päättäväisesti eteenpäin.
Nyt täytyy sanoa, että kun tätä kirjoittaessani tutkiskelen Niiloksen piirtämästä kartasta seuraavalle rastille menoa niin en muista ehkä parista tunnista nyt mitään. Meinasin jo kirjoittaa, että seuraavaksi lähdettiin oikomaan rastille numero 77, mutta siinä välissä oli vielä yksi rasti joka otettiin. Tästä eteenpäin nimittäin koin hetkittäin melko huonoa oloa, vaikka yritin syödä karkkia ja kaikenlaista mitä repusta löytyi. Glukoosipastillit olivat tärkeitä ja niitä nautin tästä eteenpäin säännöllisin väliajoin. Ehkä muisti palailee pätkittäin...
Matka taittui kuitenkin. Kolme seuraavaakin rastia löydettiin (ilmeisesti) helposti ja edettiin hyvää ja kuivaa alustaa yli 10 kilometriä. Seuraava kohde minkä muistan hyvin oli järven rannalla oleva vessa, joka tuli tosi hyvään tarpeeseen kun maha löi kuralle pariinkin otteeseen. Siellä vaihdettiin myös sukat viimeisen kerran.
Säihkysääri hengitti välillä melko äänekkäästi ja se sai Nopsajalan tämän tästä katsahtamaan kysyvästi kumppaniaan. Ei mitään hätää, vakuutti Säihkysääri, kyllä tämä tästä, ei tarvitse säikähtää tätä mun hengitystäni ja ääntelyäni, teen aina näin kun ponnistelen yli omien rajojeni. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!
...jatkuu hetken kuluttua!
...sadetta odotellessa...
(osa 1 )
Kyllä nyt kelepaa, puhisi Säihkysääri Sky ja taputti lämmintä mahaansa tyytyväisenä. Ei huolen häivää, eikä teltassa näkemäni pussissaan odottava makuupussinikaan yhtään houkutellut minua jäämään kun vaihtovaatepussini sieltä äsken hain, sanoi Niilokselle kun pimeää tietä rytmikkäästi ja päättäväisesti alaspäin tassuteltiin. Mikäs siinä oli tassutellessa kun oli kuivat jalatkin!
Sysimusta tie, hieman yli keskiyö, kaukaa häämötti muutama otsavalo ja pari joukkuetta tuli vastaan. Juuri nyt ei satanut.
Reilun kilometrin taivalluksen jälkeen mentiin kuitenkin jo metsään noutamaan seuraava rasti ja kengät tietenkin kastuivat heti pian, mutta ei niin pahasti tuntunut kylmä, koska muovipussit hoitivat hommansa. Pikkuisen rasti oli hukassa, koska meillä oli seurana toinenkin joukkue samalla rastilla ja pojat ottivat vähän toisen lähestymissuunnan kuin me, josta Niilos totesikin, että olisi vaan pitänyt pitää oma pää ja etsiä alkuperäisestä paikasta, koska juuri siellähän se oli. No, neljä otsalamppua haravoinnissa apuna niin ei siinä montaa minuuttia ehtinyt hukkaan kulua. Ajan taju yöllä ei ole ehkä parhaimmillaan.
Palattiin takaisin maantielle ja jatkettiin kohti seuraavaa rastia. Pojat jäivät riisumaan liikoja vaatteitaan ja mekin otettiin sadetakit pois. Metsässä oli tullut lämmin.
Kirijeen sulle kirijootin ja kuorehen mä laitan - oikeen valokuuuuuuvaanikin....näät mut siinä vasemmalla soooontakuorman päällä ja ohojaksissa Keltooooon Miiiiikin...hoilotti Säihkysääri täyteen ääneen aavemaisella tiellä, jonka ainoat valopilkut olivat siellä täällä tien pientareen puihin laitetut kohdevalot, jotka valaisivat puut upeasti. Sky lauloi kaikki ulkoa osaamansa laulut, vähän sanat olivat hukassa sieltä täältä, joten ei niitä montaa ollut. Tunnelma oli korkealla!
Seuraava rasti näytti helpolta. Aina ennen rastin ottoa tai rastille poikkeamista kysyin Niilokselta, kuinka pitkä matka sinne tästä oli. Onneksi en ollut nähnyt karttaa lähemmin ja oli pimeää sillä paluumatkalla selvisi, että toinen puoli leveää puroa, jonka vartta rastia lähestyttiin olikin jonkinverran helpompikulkuista kuin tämä mitä me käytimme. Jyrkkä rinne, teräväreunaista kivikkoa, korkeuseroakin ihan kiitettävästi tai sitten korkeaa ja risukkoista varvikkoa välillä, jolloin sai pitää vaivaiskoivuista todella kovasti kiinni ettei livennyt alhaalla odottavaan veteen. Ähisin ja puhisin ja pinnistin ja niin päästiin viimein rastille. 400 metriä ei kartalla näytä pitkältä matkalta, mutta uskokaa tai älkää on aivan tarpeeksi pilkkopimeässä, kylmässä ja vaikeassa maastossa. Turvaköysi olisi saanut olla. Lisäksi minulla oli tavalliset lenkkarit jalassa eikä enää Salomonin maastokengät, joten jalkaterä oli välillä melkoisen lujilla. Pojat, jotka tässä vaiheessa olivat ohittaneet meidät olivat valinneet paluureitiksi toisen puolen puroa ja huhuilivat sieltä meille, että tämä puoli on helpompaa ja onneksi uskottiin ja palattiin sitä puolta takaisin tielle.
Nyt, nyyyyt mua heikottaa...kuiskasi Säihkysääri ja nojasi käsillään polviin. Teki mieli laittaa pää alaspäin ja laskeutua istumaan tielle. Jalat vapisivat ponnistelusta ja tajusimme, että nyt kun pari tuntia oli kulunut syömisestä ja juomisesta, kaikki veri on laskeutunut mahaan polttamaan siellä olevaa ravintoa. Niilos kaivoi energiapatukan esiin ja siitä pienen pieniä murusia väkisten napostellen Säihkysääri pystyi hetken kuluttua hiljakseen jatkaa matkaa eteenpäin. Tässäkään vaiheessa ei tullut mieleen palata takaisin lähtöpaikalle, vaan mieli paloi päättäväisesti eteenpäin.
Nyt täytyy sanoa, että kun tätä kirjoittaessani tutkiskelen Niiloksen piirtämästä kartasta seuraavalle rastille menoa niin en muista ehkä parista tunnista nyt mitään. Meinasin jo kirjoittaa, että seuraavaksi lähdettiin oikomaan rastille numero 77, mutta siinä välissä oli vielä yksi rasti joka otettiin. Tästä eteenpäin nimittäin koin hetkittäin melko huonoa oloa, vaikka yritin syödä karkkia ja kaikenlaista mitä repusta löytyi. Glukoosipastillit olivat tärkeitä ja niitä nautin tästä eteenpäin säännöllisin väliajoin. Ehkä muisti palailee pätkittäin...
Matka taittui kuitenkin. Kolme seuraavaakin rastia löydettiin (ilmeisesti) helposti ja edettiin hyvää ja kuivaa alustaa yli 10 kilometriä. Seuraava kohde minkä muistan hyvin oli järven rannalla oleva vessa, joka tuli tosi hyvään tarpeeseen kun maha löi kuralle pariinkin otteeseen. Siellä vaihdettiin myös sukat viimeisen kerran.
Säihkysääri hengitti välillä melko äänekkäästi ja se sai Nopsajalan tämän tästä katsahtamaan kysyvästi kumppaniaan. Ei mitään hätää, vakuutti Säihkysääri, kyllä tämä tästä, ei tarvitse säikähtää tätä mun hengitystäni ja ääntelyäni, teen aina näin kun ponnistelen yli omien rajojeni. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!
...jatkuu hetken kuluttua!
...sadetta odotellessa...
Total Comments 0
