Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1988 jätin punaiseen Marlboro askiin pari tupakkaa jäljelle ja lähdin lenkille. Ovat siellä vieläkin. Tupakka maistuu muuten erittäin pahalle, mutta haisee kauhean hyvälle. Piippu vielä paremmalle.
Muistan kuinka sydämen pysäyttävä tunne oli kun jaksoi juosta Lapuan Honkimäen silloisen pururadan 2,5 km kaksi kertaa ympäri pysähtymättä. Päivää en sentään muista. Ensimmäinen kisani oli kuitenkin Lapuan Uudenvuodenjuoksu samana vuonna. Aikaa 5 km matkaan kului 36 minuuttia ja muistan ihmetelleeni kuinka mut ohitti loppusuoralla naisihminen, jolla oli jopa huulipunat vielä ihan ojennuksessa! Itse olin aivan läpimärkä ja punainen. Ja mielestäni olin juossut aivan käsittämättömän kovaa vauhtia.
Sittemmin on palkintoja kerääntynyt tuohon tässä elämän taivalluksessa tänne Helsinkiin mukana kulkeneeseen vitriinikaappiin monta kymmentä ja jokainen on ansaittu verenmaku suussa hiellä ja jotkut jopa kyyneleillä!
Ja tämä taivallus ja keräily jatkuu vielä...
Muistan kuinka sydämen pysäyttävä tunne oli kun jaksoi juosta Lapuan Honkimäen silloisen pururadan 2,5 km kaksi kertaa ympäri pysähtymättä. Päivää en sentään muista. Ensimmäinen kisani oli kuitenkin Lapuan Uudenvuodenjuoksu samana vuonna. Aikaa 5 km matkaan kului 36 minuuttia ja muistan ihmetelleeni kuinka mut ohitti loppusuoralla naisihminen, jolla oli jopa huulipunat vielä ihan ojennuksessa! Itse olin aivan läpimärkä ja punainen. Ja mielestäni olin juossut aivan käsittämättömän kovaa vauhtia.
Sittemmin on palkintoja kerääntynyt tuohon tässä elämän taivalluksessa tänne Helsinkiin mukana kulkeneeseen vitriinikaappiin monta kymmentä ja jokainen on ansaittu verenmaku suussa hiellä ja jotkut jopa kyyneleillä!
Ja tämä taivallus ja keräily jatkuu vielä...
Säihkysääri Sky ja Nopsajalka Niilos euroopanmestaruuskilpailu issa: osa 3
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 13:30. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
Updated 18.8.2009 at 18:32 by skylihme
Updated 18.8.2009 at 18:32 by skylihme
Joukkueemme saapui joen rantaan. Nyt oli jo aurinkokin noussut korkealle ja vienyt mennessään enimmät yön ikävistä tunteista. Kartassa oli selvät merkinnät, että polku tai tie jatkui joen yli eli silloinhan siinä pitäisi olla silta! Mutta, mutta - siinä seisoi Nopsajalka suu vinossa tähyillen vasemmalle katsahtaen ja kurkotellen oikealle. Joku oli varastanut sillan! Mitä hittoa...
Myöhemmin selvisi, että vähän matkaa alavirtaan päin olisi ollut kaksikin siltaa!
Meidän oli tarkoitus tehdä yksi pisto joen toiselle puolelle hakien yhden 8 pisteen rastin, joka oli myös juomarasti ja sitten palata jo takaisinpäin kohti maalia joen toista puolta asfalttitietä pitkin. Ei siinä sormi varsinaisesti suuhun mennyt, täytyi vaan jatkaa joen sitä puolta polkuja pitkin, joita onneksi oli. Ja niitä olikin aika monta. Vajaa puolisen tuntia kuljettiin aivan joen rantaa myöten tähyillen mahdollista ylityspaikkaa, josta ehkä olisi voinut kahlata. Joessa oli aika kova virtaus ja kiviäkin siinä oli, että kyllä se olisi ollut minulle aika kova paikka siitä yli mennä. Kuten varmasti muistatte, vesi ei ole mikään paras elementtini eikä ollenkaan ystäväni. Polku alkoi olla kuitenkin aika risukkoista ja Niilos sanoi, että ylempänä menis se latupohjareitti, mutta kun katsahdin ylöspäin niin totesin että tuosta minä en ainakaan ylös kiipeä niin matkaa jatkettiin.
Olin jo vähän kiukkuinen, mikä loppujen lopuksi todettiin jopa hyödylliseksi. Seuraavaksi nimittäin sain sen yhden ja ainoan kiukunpuuskani koko reissussa. Muutaman sadan metrin kuluttua nimittäin Niilos mainitsi, että ylempää olisi helpompi mennä mutta kun en minä kerran halua tästä nousta niin ei... Katsoin polulta ylös ja näin, että ihan hyvää maastoahan siinä oli ja niin lähdettiin pois joen luota ja siirryttiin poikittain paremmalle alustalle.
Mikset heti sanonut tai tuonut minua tähän tielle? Sinun pitää kertoa minulle mitä siellä kartassa näkyy kun en kerran itse katso karttaa. Mun koko energia menee siihen, että pystyn laittamaan töppöstä toisen eteen ja katsomaan kengän kärkiini pysyäkseni polulla. Enhän minä voi tietää missä menee mitäkin kun et kerro mitään...jäkäti jäkä... Nopsajalka yritti sanoa väliin jotakin, että en ollut aikaisemmin halukas nousemaan risukkoista mäkeä ylös, vaikka hän ehdotti sitä! Sky ei tietenkään kuunnellut, mussutti vaan jotakin puhumisesta ja puhumattomuudesta kiukusta puhisten. Yritin kyllä parhaani mukaan hillitä itseni! Silloin kun väsyneenä ja osittain pettyneenä katsahdin ylöspäin polulta ja näin ne risut ja mäkikin näytti mielestäni melkein vuorelta mitä se ei tietenkään ollut niin kieltäydyin siirtymästä ja ajattelin että talsitaan nyt tätä vaikeakulkuista ihan vaan piruuttaan...
Eihän siinä tarvinnut kävellä metsäpohjaa kuin korkeintaan sata metriä niin jo oltiin leveällä hiihtobaanalla, joka pian muuttuikin ihan tieksi.
Silloin tapahtui suoranainen ihme!!! Ehdotin, että katsotaan taas sitä loppumatkan suunnitelmaa ja pyysin Niilosta laskemaan taas kerran mitä on matkaa vielä jäljellä, että jos kierrettäisin se varavarasuunnitelmaksi ristitty reitti c vielä lopuksi ja nyt juosten! Pohdimme ja laskimme...ja niin päätettiin pistää juoksuksi. Vaikka oloni oli ollut muutaman tunnin erittäin huono kun nyt sitä tarkemmin muistelen niin oli ihmeellistä, että sain päähäni aloittaa 19 tunnin kohdalla juoksun kohti maalia. Olihan matkaa vielä jäljellä melkoisesti mm. yksi tunturin ylitys ja viisi rastia. Lähdimme reippaasti kohti kunnianhimoista suunnitelmaamme. Yhtään kunnon uupumiskohtausta ei saisi tulla!
Vauhti oli parinkin kilometrin ajan sellaista 7 min/km eli aika haipakkaa. Asfaltti oli toki alla, mutta kaikki muut joukkueet, jotka tapasimme tällä lopputunneilla taittoivat matkaa enemmän tai vähemmän uupuneina, mutta me juoksimme! Oli uskomattoman upea tunne ja fiilis juosta jonkun ranskankielisen joukkueen ohi Äkäslompolon kylän raitilla. Menoni on sen verran kovaa, että reppuni takaosassa kiinni ollut sadetakkini lensi komeassa kaaressa tiella ja kartta pariinkin otteeseen. Minulla oli kuitenkin sen verran kiirus, etten ehtinyt jäädä niitä poimimaan vaan Niilos sai poimia ne talteen. Niilos kuuli kuinka englanniksi ja ranskaksi sain kovaa kannustusta ja ihmetystä jotakin, että se on vielä kaikenlisäks leidi, joka noin kovaa tässä vaiheessa vetää! Olimme juuri noutaneet yhden varsinaisen metsärastin mäen päältä ja jopa metsässä vielä jalka nousi...
Vielä kerran Niilos laski vauhdissa jäljellä olevaa matkaa ja päätimme, että rastilla numero 22 päätetään lopullisesti kierretäänkö koko loppuympyrä ja riittääkö aika ottamaan rastin numero 31 pistolla, joka näyttäis olevan pitkospuiden päässä. Jos pitkospuut ovat hyvin märät ja liukkaat niin uskaltaako niitä juosta täysillä?
Vähän jouduimme kävelemään ylämäessä ja polun ollessa erittäin juurinen ja silloin alkoi epäilys nousta mieleeni, pystynkö juoksemaan näillä poluilla väsynein jaloin ja pysymään vielä pystyssä? Otetaanko riski? Lisäksi luulimme että voimme oikaista kielletyn alueen läpi tarpeen vaatiessa, että sitä saa käyttää kun siinä kerran menee joku polku, mutta siinä kohtaa olikin oikein vahti eikä siitä saanut mennä, joten juostava oli polkua risteyskohtaan asti.
Pysähdyttiin. Mitä tehdään, kysyi Säihkysääri, paljonko on aikaa. Nopsajalka laski loppumatkaa kuumeisesti, hiki oli kihonnut parin tunnin juoksemisesta jo otsalle ja paita oli märkä. Mehua oli jäljellä desin verran ja glukoosipastilleja jossakin takin taskussa, mutta takki oli repussa lujasti kiinni eikä ollut aikaa sitä pois ottaa... Kaksi tuntia 16 minuuttia, huikkasi Niilos, ja rastin numero 31 noutamiseen menee varmasti 15 minuuttia jos niitä pitkospuita ei voi juosta. No, ei mennä sitten vaan jatketaan nousua tunturiin ja kahdelle viimeiselle rastille, päätti Säihkysääri molempien puolesta ja päätös oli lopulta yksimielinen. Hölkkäsimme viitisenkymmentä metriä nousua ylöspäin kun vastaan tuli pariskunta. Niilos katsahti taakseen ja näki, että he menivät kävellen rastille 31 suuntaan ja sanoi tämän Säihkysäärelle. Säihkysääri pysähtyi, no jos hekin menevät sinne vielä niin kyllä mekin, katsoi Nopsajalan sinisiin silmiin ja näki, että tämäkin päätös olisi yksimielinen ja niin käännyttiin takaisin ja lähdettiin kauhealla vauhdilla alaspäin kohti pitkospuita ja 3 pisteen rastia. Kilometrin matkaan meni varmaan alle 8 minuuttia ja niin tultiin takaisin risteyskohtaan ja alettiin nousta ylös tunturiin. Aika, huusi Säihkysääri vähän väliä...
Mutta aikaa oli vielä runsaasti, joten jyrkässä ja kivikkoisessa mäessä pistettiin suosiolla kävelyksi ja silläkin tavalla oli täysi työ pysyä edellä menevän sauvojen kanssa matkassa olleen pariskunnan perässä, joiden kanssa tuli juteltua niitä näitä siinä reilun puolen tunnin aikana mitä yhdessä mentiin. Sauvoista olisikin ollut tuolla paljon hyötyä ja niitä monilla olikin!
Vielä kaksi rastia. Toiseksi viimeinen rasti oli teräviä kiviä olevan kukkulan päällä ja tässä vaiheessa olimme jo jääneet sauvakävelijöistä sata metriä ja muitakin joukkueita oli paljon liikkeellä. Ei tuo kivikko niin paha ollut, mutta tarkkana sai olla. Pahinta oli sitä seuraavat rappuset, joita myöten reitti kulki kohti viimeistä rastia ja kisakeskusta. Aivan viimeisillä kymmenillä metreillä mäissä kipeytynyt polveni teki lopullisen tenän ja minun täytyi nostaa se rapulta toiselle kädellä reiden takaa auttaen. Mahdoin olla hassunkurinen näky! Vastaantullut paikallinen marjastajapariskunta säälitteli menoani kovasti ja tsemppasi loppumatkaani. Irvistykseni ja huohotukseni taisi olla järjettömän näköistä.
Tulimme tasaiselle maalle ja sillä samalla sekunnilla lakkasi kipu polvestani ja lähdettiin juoksuun. Seuraavaksi oli enää alamäkijuoksua viimeiselle rastille ja siitä runsas kilometri maaliin. 86 pitkää kilometriä olisi pian ohitse...
Nyt juostaan kunnolla ja kovaa, sopersi Säihkysääri kumppanilleen, olen päättänyt, että juosten ja kunnolla juosten tulen maaliin ja niin myös teen, vaikka kuolema siitä seuraisi! Sky ei antanut edes suunvuoroa Nopsajalalle, mutta kun ei vastalauseitakaan kuulunut niin myös tehtiin. Pari pientä oikaisua ja suoraan teltta- alueen läpi, kuin antiloopit tai vuorikauriit kumppanukset juoksivat kohti parin sadan metrin päässä häämöttävää maalirastia. Telttojensa edessä jo urakkansa päättäneet joukkueet katsoivat ihmetellen menoa ja tunsin suurta ylpeyttä itsestäni, koska useimmat joukkueet maaliin tullessaan suorastaan laahustivat, mutta me pojat vaan ravattiin. Eihän se nyt toki kovin lentävän näköistä ollut eikä sillä maailmankirjoihin päässyt, mutta
tämä maaliintulo juoksemalla ja viimeisen n. neljän tunnin juoksemalla taittaminen oli aivan ylivoimaisesti parasta mitä reissussamme oli ja siitä tunteesta ja tahdonvoimasta annamme kummatkin itsellemme arvosanaksi kisasta täydet kympit...tai no, kun aikaa jäi vielä 45 minuuttia niin olisihan siinä voinut vielä joku rasti noutaa!
Maalissa tuli minuutin kuluttua ihan pieni itku, niin hieno tunne se oli. Voittaa mennen tullen esim. kokemukseni 24 tunnin Esport Arenan kisastani. Kokemus ja tunne menee samaan kategoriaan 12 tunnin hiihtokokemukseni kanssa. Ei näitä voi sanoin kuvailla - ne täytyy itse kokea!
Erityisen hienon lisämausteen toi tämä loppuhuipennus ja kilpajuoksu aikaa vastaan. Jäljellä olevan matkan laskeminen ja vauhdin arvioiminen mäkisessä maastossa tai liukkailla poluilla on hirvittävän vaikeaa varsinkin kun valvomista on tullut jo se reilu 24 tuntia eikä ajatuksenjuoksu ole parhaimmillaan. Minunhan ei tarvinnut muuta kuin perässä pysyä. Kaiken tämän vaikean osan koko kisasta ja kisan ajan hoiti rakas kumppanini Niilos. En sanoin voi siitä kiittää häntä, että antoi minulle taas kerran mahdollisuuden kokea jotain elämää suurempaa.
Nöyrin kiitokseni.
...viimeinen rasti...
Myöhemmin selvisi, että vähän matkaa alavirtaan päin olisi ollut kaksikin siltaa!
Meidän oli tarkoitus tehdä yksi pisto joen toiselle puolelle hakien yhden 8 pisteen rastin, joka oli myös juomarasti ja sitten palata jo takaisinpäin kohti maalia joen toista puolta asfalttitietä pitkin. Ei siinä sormi varsinaisesti suuhun mennyt, täytyi vaan jatkaa joen sitä puolta polkuja pitkin, joita onneksi oli. Ja niitä olikin aika monta. Vajaa puolisen tuntia kuljettiin aivan joen rantaa myöten tähyillen mahdollista ylityspaikkaa, josta ehkä olisi voinut kahlata. Joessa oli aika kova virtaus ja kiviäkin siinä oli, että kyllä se olisi ollut minulle aika kova paikka siitä yli mennä. Kuten varmasti muistatte, vesi ei ole mikään paras elementtini eikä ollenkaan ystäväni. Polku alkoi olla kuitenkin aika risukkoista ja Niilos sanoi, että ylempänä menis se latupohjareitti, mutta kun katsahdin ylöspäin niin totesin että tuosta minä en ainakaan ylös kiipeä niin matkaa jatkettiin.
Olin jo vähän kiukkuinen, mikä loppujen lopuksi todettiin jopa hyödylliseksi. Seuraavaksi nimittäin sain sen yhden ja ainoan kiukunpuuskani koko reissussa. Muutaman sadan metrin kuluttua nimittäin Niilos mainitsi, että ylempää olisi helpompi mennä mutta kun en minä kerran halua tästä nousta niin ei... Katsoin polulta ylös ja näin, että ihan hyvää maastoahan siinä oli ja niin lähdettiin pois joen luota ja siirryttiin poikittain paremmalle alustalle.
Mikset heti sanonut tai tuonut minua tähän tielle? Sinun pitää kertoa minulle mitä siellä kartassa näkyy kun en kerran itse katso karttaa. Mun koko energia menee siihen, että pystyn laittamaan töppöstä toisen eteen ja katsomaan kengän kärkiini pysyäkseni polulla. Enhän minä voi tietää missä menee mitäkin kun et kerro mitään...jäkäti jäkä... Nopsajalka yritti sanoa väliin jotakin, että en ollut aikaisemmin halukas nousemaan risukkoista mäkeä ylös, vaikka hän ehdotti sitä! Sky ei tietenkään kuunnellut, mussutti vaan jotakin puhumisesta ja puhumattomuudesta kiukusta puhisten. Yritin kyllä parhaani mukaan hillitä itseni! Silloin kun väsyneenä ja osittain pettyneenä katsahdin ylöspäin polulta ja näin ne risut ja mäkikin näytti mielestäni melkein vuorelta mitä se ei tietenkään ollut niin kieltäydyin siirtymästä ja ajattelin että talsitaan nyt tätä vaikeakulkuista ihan vaan piruuttaan...
Eihän siinä tarvinnut kävellä metsäpohjaa kuin korkeintaan sata metriä niin jo oltiin leveällä hiihtobaanalla, joka pian muuttuikin ihan tieksi.
Silloin tapahtui suoranainen ihme!!! Ehdotin, että katsotaan taas sitä loppumatkan suunnitelmaa ja pyysin Niilosta laskemaan taas kerran mitä on matkaa vielä jäljellä, että jos kierrettäisin se varavarasuunnitelmaksi ristitty reitti c vielä lopuksi ja nyt juosten! Pohdimme ja laskimme...ja niin päätettiin pistää juoksuksi. Vaikka oloni oli ollut muutaman tunnin erittäin huono kun nyt sitä tarkemmin muistelen niin oli ihmeellistä, että sain päähäni aloittaa 19 tunnin kohdalla juoksun kohti maalia. Olihan matkaa vielä jäljellä melkoisesti mm. yksi tunturin ylitys ja viisi rastia. Lähdimme reippaasti kohti kunnianhimoista suunnitelmaamme. Yhtään kunnon uupumiskohtausta ei saisi tulla!
Vauhti oli parinkin kilometrin ajan sellaista 7 min/km eli aika haipakkaa. Asfaltti oli toki alla, mutta kaikki muut joukkueet, jotka tapasimme tällä lopputunneilla taittoivat matkaa enemmän tai vähemmän uupuneina, mutta me juoksimme! Oli uskomattoman upea tunne ja fiilis juosta jonkun ranskankielisen joukkueen ohi Äkäslompolon kylän raitilla. Menoni on sen verran kovaa, että reppuni takaosassa kiinni ollut sadetakkini lensi komeassa kaaressa tiella ja kartta pariinkin otteeseen. Minulla oli kuitenkin sen verran kiirus, etten ehtinyt jäädä niitä poimimaan vaan Niilos sai poimia ne talteen. Niilos kuuli kuinka englanniksi ja ranskaksi sain kovaa kannustusta ja ihmetystä jotakin, että se on vielä kaikenlisäks leidi, joka noin kovaa tässä vaiheessa vetää! Olimme juuri noutaneet yhden varsinaisen metsärastin mäen päältä ja jopa metsässä vielä jalka nousi...
Vielä kerran Niilos laski vauhdissa jäljellä olevaa matkaa ja päätimme, että rastilla numero 22 päätetään lopullisesti kierretäänkö koko loppuympyrä ja riittääkö aika ottamaan rastin numero 31 pistolla, joka näyttäis olevan pitkospuiden päässä. Jos pitkospuut ovat hyvin märät ja liukkaat niin uskaltaako niitä juosta täysillä?
Vähän jouduimme kävelemään ylämäessä ja polun ollessa erittäin juurinen ja silloin alkoi epäilys nousta mieleeni, pystynkö juoksemaan näillä poluilla väsynein jaloin ja pysymään vielä pystyssä? Otetaanko riski? Lisäksi luulimme että voimme oikaista kielletyn alueen läpi tarpeen vaatiessa, että sitä saa käyttää kun siinä kerran menee joku polku, mutta siinä kohtaa olikin oikein vahti eikä siitä saanut mennä, joten juostava oli polkua risteyskohtaan asti.
Pysähdyttiin. Mitä tehdään, kysyi Säihkysääri, paljonko on aikaa. Nopsajalka laski loppumatkaa kuumeisesti, hiki oli kihonnut parin tunnin juoksemisesta jo otsalle ja paita oli märkä. Mehua oli jäljellä desin verran ja glukoosipastilleja jossakin takin taskussa, mutta takki oli repussa lujasti kiinni eikä ollut aikaa sitä pois ottaa... Kaksi tuntia 16 minuuttia, huikkasi Niilos, ja rastin numero 31 noutamiseen menee varmasti 15 minuuttia jos niitä pitkospuita ei voi juosta. No, ei mennä sitten vaan jatketaan nousua tunturiin ja kahdelle viimeiselle rastille, päätti Säihkysääri molempien puolesta ja päätös oli lopulta yksimielinen. Hölkkäsimme viitisenkymmentä metriä nousua ylöspäin kun vastaan tuli pariskunta. Niilos katsahti taakseen ja näki, että he menivät kävellen rastille 31 suuntaan ja sanoi tämän Säihkysäärelle. Säihkysääri pysähtyi, no jos hekin menevät sinne vielä niin kyllä mekin, katsoi Nopsajalan sinisiin silmiin ja näki, että tämäkin päätös olisi yksimielinen ja niin käännyttiin takaisin ja lähdettiin kauhealla vauhdilla alaspäin kohti pitkospuita ja 3 pisteen rastia. Kilometrin matkaan meni varmaan alle 8 minuuttia ja niin tultiin takaisin risteyskohtaan ja alettiin nousta ylös tunturiin. Aika, huusi Säihkysääri vähän väliä...
Mutta aikaa oli vielä runsaasti, joten jyrkässä ja kivikkoisessa mäessä pistettiin suosiolla kävelyksi ja silläkin tavalla oli täysi työ pysyä edellä menevän sauvojen kanssa matkassa olleen pariskunnan perässä, joiden kanssa tuli juteltua niitä näitä siinä reilun puolen tunnin aikana mitä yhdessä mentiin. Sauvoista olisikin ollut tuolla paljon hyötyä ja niitä monilla olikin!
Vielä kaksi rastia. Toiseksi viimeinen rasti oli teräviä kiviä olevan kukkulan päällä ja tässä vaiheessa olimme jo jääneet sauvakävelijöistä sata metriä ja muitakin joukkueita oli paljon liikkeellä. Ei tuo kivikko niin paha ollut, mutta tarkkana sai olla. Pahinta oli sitä seuraavat rappuset, joita myöten reitti kulki kohti viimeistä rastia ja kisakeskusta. Aivan viimeisillä kymmenillä metreillä mäissä kipeytynyt polveni teki lopullisen tenän ja minun täytyi nostaa se rapulta toiselle kädellä reiden takaa auttaen. Mahdoin olla hassunkurinen näky! Vastaantullut paikallinen marjastajapariskunta säälitteli menoani kovasti ja tsemppasi loppumatkaani. Irvistykseni ja huohotukseni taisi olla järjettömän näköistä.
Tulimme tasaiselle maalle ja sillä samalla sekunnilla lakkasi kipu polvestani ja lähdettiin juoksuun. Seuraavaksi oli enää alamäkijuoksua viimeiselle rastille ja siitä runsas kilometri maaliin. 86 pitkää kilometriä olisi pian ohitse...
Nyt juostaan kunnolla ja kovaa, sopersi Säihkysääri kumppanilleen, olen päättänyt, että juosten ja kunnolla juosten tulen maaliin ja niin myös teen, vaikka kuolema siitä seuraisi! Sky ei antanut edes suunvuoroa Nopsajalalle, mutta kun ei vastalauseitakaan kuulunut niin myös tehtiin. Pari pientä oikaisua ja suoraan teltta- alueen läpi, kuin antiloopit tai vuorikauriit kumppanukset juoksivat kohti parin sadan metrin päässä häämöttävää maalirastia. Telttojensa edessä jo urakkansa päättäneet joukkueet katsoivat ihmetellen menoa ja tunsin suurta ylpeyttä itsestäni, koska useimmat joukkueet maaliin tullessaan suorastaan laahustivat, mutta me pojat vaan ravattiin. Eihän se nyt toki kovin lentävän näköistä ollut eikä sillä maailmankirjoihin päässyt, mutta
tämä maaliintulo juoksemalla ja viimeisen n. neljän tunnin juoksemalla taittaminen oli aivan ylivoimaisesti parasta mitä reissussamme oli ja siitä tunteesta ja tahdonvoimasta annamme kummatkin itsellemme arvosanaksi kisasta täydet kympit...tai no, kun aikaa jäi vielä 45 minuuttia niin olisihan siinä voinut vielä joku rasti noutaa!
Maalissa tuli minuutin kuluttua ihan pieni itku, niin hieno tunne se oli. Voittaa mennen tullen esim. kokemukseni 24 tunnin Esport Arenan kisastani. Kokemus ja tunne menee samaan kategoriaan 12 tunnin hiihtokokemukseni kanssa. Ei näitä voi sanoin kuvailla - ne täytyy itse kokea!
Erityisen hienon lisämausteen toi tämä loppuhuipennus ja kilpajuoksu aikaa vastaan. Jäljellä olevan matkan laskeminen ja vauhdin arvioiminen mäkisessä maastossa tai liukkailla poluilla on hirvittävän vaikeaa varsinkin kun valvomista on tullut jo se reilu 24 tuntia eikä ajatuksenjuoksu ole parhaimmillaan. Minunhan ei tarvinnut muuta kuin perässä pysyä. Kaiken tämän vaikean osan koko kisasta ja kisan ajan hoiti rakas kumppanini Niilos. En sanoin voi siitä kiittää häntä, että antoi minulle taas kerran mahdollisuuden kokea jotain elämää suurempaa.
Nöyrin kiitokseni.
...viimeinen rasti...
Total Comments 23
Vastauksia
-
Kiitos tästä tai oikeastaan näistä kertomuksista. Upeita olivat.Viesti kirjoitettu 18.8.2009 13:39. Lue käyttäjän hatapa blogin aikaisemmat viestit. 
-
Kiitos hienosta raportista ja kuvista :)
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 14:07. Lue käyttäjän Santta blogin aikaisemmat viestit.
-
Raporttien kirjoittaminen olikin aikamoinen urakka - sekin! Tosin niin on mukava muistella näin jälkeenpäin kisaa ja sen kulkua. Loppua kirjoittaessani tuli kyllä vähän kyynel silmään - tää on varmaan sitä ultran jälkeistä hormoonitoimintaa!
Hassua tuo kun kirjoitin blogin otsikon aivan varmasti oikein ja silti tämä sepon ohjelma jotenkin muutti tuon lopun niin, että tuossa on toi väli... kilpailui issa...tämä vaan tiedoksi, että ei oikeinkirjoitukseni sentäs noin huonoa ole!
Kiva jos jaksoitte lukea pitkät sepustukseni!Viesti kirjoitettu 18.8.2009 14:23. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
-
Hieno kirjoitus, siihen oli helppo eläytyä. Loppurutistus tuntui ihan fyysisestikin.
Taidatte olla erinomainen tiimi. "...päätti Säihkysääri molempien puolesta ja päätös oli lopulta yksimielinen."
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 14:37. Lue käyttäjän Eräpolku blogin aikaisemmat viestit.
-
Kyllä me varmaan aika sopiva tiimi ollaan, sillä tavalla sopivasti päättäväisyyttä toisella ja taitoa toisella, vaikka olemmekin tunteneet toisemme vasta pari vuotta.
Nämä tälläiset jututhan ovat mitä parhainta pariterapiaa!
...Noh, kun päättää molempien puolesta niin ja toinen on hiljakseen niin eikös se silloin ole yksimielinen :)Viesti kirjoitettu 18.8.2009 14:59. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
-
Kiitoksia eläväisestä raportista, kiva että olet jaksanut kirjoitella :)! On teillä ollut aika reissu matkojen kommervenkkeineen kaikkineen.
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 15:26. Lue käyttäjän Tassukka blogin aikaisemmat viestit.
-
Kiitokset rapsa-sarjasta, jossa tapahtui vaikka mitä ja vielä mahtava loppuhuipennus!
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 15:57. Lue käyttäjän Larry blogin aikaisemmat viestit.
-
Mahtavaa. Eihän tämä vielä loppunut?
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 17:36. Lue käyttäjän yksvesku blogin aikaisemmat viestit.
-
Heh, olihan tää tarina aivan liian pitkä - ihme, jos joku edes viitsii lukea. Itse olen vähän huono lukemaan blogeja, joissa selitetään kilometri kilometriltä minkälaisia sykkeita tai kilometriaikoja missäkin kohtaa maratonia koetaan tai semmoisia. Minusta on mukava välittää tunteita ja vaikka tuoksuja toisille ihan tällaisin ehkä hieman kaunokirjallisinkin keinoin...
Kyllä kisa loppui tuohon, mutta vielä on kertomatta paluumatkasta ja kuvatkin odottavat vielä julkaisua.
Laitan linkin kuvakavalkadiin myöhemmin, kunhan tuo meidän perheen insinööri pääsee töiltään ja moottoripyöräkerhon kouluttaja harrastuksiltaan kotiinkin välillä kääntymään! Itse vain valitsen kuvat ja hän saa sitten hoitaa sen teknisen puolen...
Hmmm...teenköhän mä itte koskaan mitään muuta kuin kirjoittelen höpöjä tänne palstalle?Viesti kirjoitettu 18.8.2009 17:46. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
-
Kaikkine kommelluksineen aika legendaarinen reissu...Viesti kirjoitettu 18.8.2009 19:09. Lue käyttäjän JH blogin aikaisemmat viestit.
-
Hieno kokemus teillä on ollut, onnittelut vielä täältäkin!
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 22:32. Lue käyttäjän Hietsu blogin aikaisemmat viestit. 
-
Lapuan Runebergillä ollut melekoinen reissu.
Itse kyllä pidän blogikirjoituksista, joissa analysoidaan vaikkakin kilsa kilsalta matkatekoa. Ja ei ne sykkeet siinä kyllä haittaa, vaikken itse sykemittausta nykyisin harrastakkaan niillä harvoilla lenkeillä. Toinen tykkää tyttärestä ja toinen äidistä - blogikirjoituksistakin noin vertauksen vuoksi
Viesti kirjoitettu 18.8.2009 22:53. Lue käyttäjän Pantse blogin aikaisemmat viestit.
-
Hieno kertomus ja reissu! Onnittelut teille molemmille.
Viesti kirjoitettu 19.8.2009 07:15. Lue käyttäjän Koivula blogin aikaisemmat viestit.
-
Kiitosta vaan.
Oli reissu hieno. Kyllä nämä kokemukset ovat sellaisia, joita sitten kiikkustuolissa muistellaan. Vaikea näitä tuntemuksia on tietysti toisille välittää - ainakaan sellaisille, jotka eivät noita metsässä rämpimisiä tai pitkiä ultria harrasta...
Se hyvä puoli näissä blogeissa, kuten koko palstassakin on, että sellaista mikä ei itseään kiinnosta ei ole pakko lukea tai seurata. Vaikea olisi sykkeistä ja kilometrivauhdeista kertoilla, koska mittareita ei ollut (GPS kielletty, paitsi siis loggerit sai olla) tai jos ne kiinnostaa tai kuljettu reitti niin kisasivuilta löytyy jokaisen joukkueen kulkema reitti linnuntietä ja rastiväliaikoja ja kilometriaikojakin sekä meidän joukkueen todellinen kuljettu reitti reittihärvelistä. Itselleni kaikista tärkeintä tällaisissa kisoissa on kokemus sinällään - ei nippelitieto, jolla tosin ei juuri mitään teekkään, koska maasto, olosuhteet, pimeys jne vaikutus vaikkapa vauhtiin on merkittävämpi kuin että etenisi tavallisella maantiellä ja kaiken lisäksi tulee vielä ne rastit, jotka pitää löytyy!Viesti kirjoitettu 19.8.2009 08:16. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
-
Kiitokset upeasta reissukertomuksesta! Oli ilo lukea, mutta suurempi ilo oli varmasti itse reissussa.Viesti kirjoitettu 19.8.2009 11:41. Lue käyttäjän Manus blogin aikaisemmat viestit.
-
Hieno kertomus.
Hieno reissu.
Luen nämä vielä läpi uudestaan kartan kanssa!!!Viesti kirjoitettu 19.8.2009 12:59. Lue käyttäjän Lanttu blogin aikaisemmat viestit.
-
Niin Lanttu, sehän on selvää ettei meidän reissumme urheilullisesti tai tasollisesti siis mikään huippusuoritus toki ollut. Sijoituksemme kokonaiskilpailussa 156 (240) ja omassa sarjassamme 49 (81). Toisaalta ei se huonokaan ollut - aivan oman tasoisemme. Toki näin jälkeenpäin kun karttaa tutkiskelee niin parikin rastia olisi ajan puitteissa vielä ollut mahdollista tuolta reitiltä ottaa puhumattakaan sitten siitä, että oliko koko reittimme ollenkaan mielekäs, hyvä se ei ainakaan ollut mutta kylläkin meidän näköisemme. Ehkä eniten nyt harmittaa tuo pistorasti, joka jäi sillan puuttumisen vuoksi ottamatta ja sen takia jätimme yhden reitille osuneen 4 pisteen rastin väliin (toki sitä varten olisi pitänyt tehdä melkoinen metsäkeikka) mut arvostimme enemmän 8 pistettä, joka sitten jäi noutamatta. Sen sijaan pystyttiin kyllä kiertämään loppulenkki, joka oli siis ihan vaan varalla.
Aikamoista säätämistähän tuo oli kaikenkaikkiaan, mutta hemmetin ja unohtumattoman hauskaa!
Kaikki vähänkin suunnistustaitoiset vaan mukaan ensi vuonna joko Suomen rogaining kisaan tai sitten vaikka Ukrainan EM-kisaan - eikä saa unohtaa Uuden-Seelannin MM-kisaa...Viesti kirjoitettu 19.8.2009 19:38. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
-
No niin. Sehän meni sillä yhdellä "pikku" purkauksella vai kuinka? Täytyypä Niiloksen kanssa yhyttäytyä yhteislenkille joku viikko kuuntelmaan tarinaa reissusta.
Viesti kirjoitettu 19.8.2009 20:49. Lue käyttäjän Mensonge blogin aikaisemmat viestit.
-
Juu, y k s i purkaus vaan, ei muuta, eikä sekään paha...tai no sitä sun pitää kysyä sitten Niilokselta jos yhytte lenkillä joskus.
Just se tossa sanoikin et vois tulla joskus juoksemaan jonku sellasen 4:30 vauhtisen lenkin tai ehkä vähän kovempaakin lyhyemmän matkan, kun sen valmentaja on laittanut sille lokakuun 11 päivä jonku maratonin juostavaksi ja kestävyys on nyt kunnossa varmaan - vain vauhti puuttuu. Aikatavoitteeksi valmennusjohto on laittanut 3:20 - 3:15, että sellaisia lenkkejä sen pitäis nyt 8 viikkoa tehdä et tuo menis...Viesti kirjoitettu 19.8.2009 20:55. Lue käyttäjän skylihme blogin aikaisemmat viestit.
-
Olipas melkoista draamaa kaiken kaikkiaan. Onnittelut hienosta suorituksesta ja kiitokset hyvästä raportista.
Eikö muuten tunnu upealta kun 24 h suorituksessa 19 h kohdalla, totaalisen väsähtämisen jälkeen, homma alkaakin yllättäen sujumaan?
Hieman harmittaa, että tämä upea seikkailu jäi tänä vuonna väliin. Toivottavasti ensi vuonna saisin taas 24 h rogainingin mahtumaan kalenteriini.Viesti kirjoitettu 20.8.2009 09:40. Lue käyttäjän X-Caliber blogin aikaisemmat viestit.
