Lähtölaukaus ammutaan!
Corraalit etenevät verkkaisesti eteenpäin kävellen ja 3min30sek kestää minulta 7. karsinasta ylittää lähtöviiva, yli 7000 maratoonaria edelläni, aivan mahtava ihmismeri näkyy ja juoksu alkaa alamäkiosuudella. 1. maili menee huimaan aikaan 7min ja keskisykekin on vain 152
Saavumme tuota pikaa virallisesti Hopkintoniin.
Reitillä ohitamme kaupungin toisensa jälkeen, jokaisessa kaupungissa varmaan kaikki kylän lapset ovat kerääntyneet tien varteen. Juoksu juostaan perinteisesti huhtikuun kolmantena maanantaina ns. Patriots day - kaatuneiden muistopäivänä. Tänä vuonna huhtikuun kolmas maanantai sijoittuu kalenterissa myöhäisimpään mahdolliseen ajankohtaan kun lisäksi huomioidaan karkausvuosi. Päivä on vapaapäivä julkisella sektorilla ja mm. pankit ovat kiinni.

Virallisten juomien lisäksi lapset ojentelevat lohkottuja appelsiineja ja vesimukeja, silloin tällöin käsipyyhepaperia ja ilmeisesti jonkinlaista karkkiakin on tarjolla. Lapset ovat kädet ojossa ja useamman kymmenen lapsen kanssa paiskaamme kättä. Kaikilla on hauskaa, sää on mitä mainioin ja aurinkokin paistaa jo pilvien takaa. Juostessa on kiva tarkkailla myös yleisöä: Pikkuveli opastamassa sisaruksiaan "Pitäkää ne kätösenne tällä tavalla ylhäällä, eihän ne juoksijat muuten saa niitä appelsiineja".

Wellesley on aivan kuin kirjoitin aikaisemmin blogissani. Tyttöjen kirkuminen kuuluu ainakin puolen mailin päähän, tiedän mitä odottaa. "Kiss me"-tauluja siellä täällä, jopa "Kiss me senior", odotin näkeväni "Kiss me Finn". Edelläni juokseva mustaihoinen mies saa 3 pusua ja yhden takapuolelle läpsäisyn. Televisiossa eräs mies kertoo saaneensa 26 pusua, yksi kullekkin mailille ;) Kanssajuoksijoiden kanssa olemme yhtä mieltä että me Bostonin ensikertalaiset olemme kyllä kokeneet jotain aika ainutlaatuista.



Välimatkat on merkitty sekä mailin että kilometrin välein. Viralliset väliajat otetaan 5km välein ja puolivälissä. Juomapisteitä tuntuu olevan lähes joka maililla, välillä kyllästyn gatoradeen ja siirryn vesilinjalle.

Yleisöllä on hauskoja plakaatteja juoksijoiden kannustamiseksi. Boston Globe kirjoittaa erään naisen suorittaneen jopa kosinnan juoksun aikana. Nainen oli saapunut poikaystävänsä kanssa New Brunswickistä urheilumessuille, mies oli hakenut kilpailunumeronsa ja nainen haki messuilta plakaatin jonka avulla kannustaisi kuudetta Bostonin maratonia juoksevaa sulhasehdokastaan. Muutamia tunteja ennen kisaa nainen oli päättänyt että hän kosii miestään juoksun aikana ja kirjoitti plakaattiin "Marry me JPH". Tavallisesti nainen oli kirjoittanut vain "Run John Run" tai "Go John Go" mutta nyt viestillä olikin jo astetta vakavampi merkitys. Hieman yli kaksi tuntia juoksun startista mies näkee plakaatin, pysähtyy, suutelee naista, ottaa paitansa pois ja jatkaa matkaansa. Kaikki tuo vain noin 10:ssä sekunnissa. Naisen mukaan tuo oli ensimmäinen kerta kun mies on koskaan edes pysähtynyt maratonin aikana. Naiselle tuli kiire ehtiä maaliin ennen miestään....

16 mailin kohdalla alkaa neljän ylämäen sarja joka päättyy 21 mailin kohdalla Heartbreak-kukkulan päälle. Mäet ovat aika vaatimattomia mutta ne tulevat juuri siinä kohtaan kun maratoonari tavallisesti kokee ns. muurin. Heartbreak hill, suomalaisittain noin rusinankokoinen mäki kuten Warkaus-maratonilla järjestäjät kuvailevat omaa nousuaan 7 ja 8 km välillä. Heartbreak hill on vaatimattomampi kuin se 30m nousu. Mäen päällä on lapsia plakaattien kanssa "Beat the hill".

Bostonin historia ja maine on huikea. Ansio siitä kuuluu myös osaaville urheilutoimittajille. 1936 edellisen vuoden voittaja Johnny A. Kelley ohittaa kilpailua johtaneen Ellison Brownin 21 mailin kohdalla ja taputtaa Ellisonia selkään. Ellison kiivastuu ja saa tästä niin paljon voimaa että lopulta voittaa kisan Kelleyn jäädessä epätoivoisesti viidenneksi. Myöhemmin Boston Globen toimittaja Jerry Nason kirjoittaa Kelleyn sydämen särkyneen tuon mäen päällä siitä nimi Heartbreak hill. Kelleystä kasvoi myöhemmin Bostonin maratonin legendaarisin hahmo. Hän juoksi Bostonin maratonilla 61 kertaa, pääsi maaliin 58 kertaa, voitti kaksi kertaa (-35, -45), sijoittui toiseksi 7 kertaa ja kärkikymmenikköön 18 kertaa. Runners World nimesi hänet vuonna 2000 "Runner of the Century".

Mikä vapauttava tunne kun vihdoin päihitän Heartbreak-mäen. Mieleeni muistuu urheilumessujen heartbreaker-t-paidat, nyt on tosi heartbreakermainen olo, juoksijat vihelteleät ja hurrraavat mäen päällä, enää 5 mailia alamäkeä kohti Bostonia. Taivaallinen tunne kun tietää miten helppoa se enää on. Vauhtia on enää vaikea saada kiihtymään, mäet tosiaan söivät voiman ja etenen alamäetkin samaa vauhtia kuin nuo edelliset neljä ylämäkeä. Syke pysyy aisoissa ja ainoastaan viimeisen kahden mailin...

Tänään oli pieni jänskätys päällä juostella. Pohkeet on olleet jostain syystä viime päivinä tosi kipeät, mutta ajattelin silti kokeilla miten treeni kulkee. Eipä se juoksu niitä parantanut, jos ei nyt varsinaisesti huonontanutkaan. Tossa noi vielä roikkuu mukana. Veikkaan, että mun kengät rupeaa olemaan finaalissa. En ole enää jaksanut paneutua kenkäpuoleen niin antaumuksella kun joskus aikaisemmin, kun en enää periaatteessa treenaa silleen oikeesti. Tämä on nyt ollut vähän tällaista basic kuntoilijan puuhastelua, eli kenkiä ostetaan sitten kun ne menee rikki. Pitää varmaan käydä katsomassa uusia tossuja viikonloppuna.

Ohjelmassa luki 16km/1h10min, toteutus: 16km n. 1.09. Esport arenalla.

Oletteko koskaan tehneet huono vetoa? Vähän kuin huono trippi eikö vain? Sellaista mikä on hävitty samalla sekunnilla kun on laitetu kättä päälle tai imastu jauhot rööriin? No minä olen....

Käynnissä on Ultra-Maileri vs. JH vedätys jossa häviäjä juoksee maratonin. Minun pitää juosta alle 2:48:48 ja UM paljon kovempaa. Tuo maraton juostaan jäniksen perässä TassutPystyssäKanttaukseen asti tai maaliin asti hyvävoimaisena. Aivan sama.

Vedossa verrataan vauden 2010 Ultra-Mailerin ja JH 400m ja 3000m tulosten yhteenlaskettua IAAF pisteitä. Ohessa epävirallinen arvio tämänhetkisestä tilanteesta:

3000 9:02 (kausi2009) --> 724
400 58 (ennuste) --> 497

3000 10.09 (Melko tuoreesta Cooperista vdot arv.) --> 434
400 55 (kausi 2009) --> 629

Tilanne on noin 1221 vs 1063 Eli UM:llä on etua noin 158 pistettä. Se tarkoittaa minulle sitä että 3000m aikani pitäisi parantua tulokseen 9:30 jos haluan että pääsen edes kisaan mukaan. Jos haluan voittaa pitää juosta arviolta 9:25.

Hapenotolla 53, mikä minusta on mitattu, tuo 9:25 aika tarkoittaa, että minun pitäisi juosta 11 yksikköä hapenottoa kovempaa, mikä on vähintäänkin haasteellista. Ei taida olla kukaan vielä maailmassa moista tehnyt? Uusia konsteja avuksi?

Blogin avaaminen lisää hapenottoa tutkitusti noin 5 %, jolloin on edes pienet mahdolisuudet selviytyä haasteesta. Loppu pitää saada aikaan harjoittelemalla.

Jos harjoittelu ei riitä, sitä ei ole tai se ei pure niin mitä voi tehdä? Otetetaan tietenkin avuksi Yliharjoittelu! Useinhan lätkässäkin pelit ratkaistaan ylivoimalla, niin miksi ei juoksussa ylikunnolla?

Nyt on ensimmäinen annos otettu ja olo on kuin kolmen päivän krapulassa ilman pahaa oloa. Päässä viiraa ja jalat sutii minne sattuu ja pää on aivan sekaisin: eli kaikki kunnossa. Eikun Ylikunnossa! Arviolta noin 2.5 promillen Ylikunto.

Kauden päämatka eli 3000m + 400m vaatii aivan uudet kujeet ja lähestyn ongelmaa määrittelemällä tuohon aivan uudet harjoitteluperiaatteet. Aerobinenkynnys ja anakynnys? Mitä ne edes tarkoittaa? Ne vaihdetaan alempaan vitutuskynnykseen ja ylempään vitutuskynnykseen. Niistä kaikki ovat täysin tietoisia ja ne ovat todellisia. Silloin kun vituttaa niin vituttaa!

Treenimäärät tiputetaan 20 kilometristä puoleen ja samalla treenin teho nelinkertaistetaan (hups, olenki juossut vain 10 km viikossa, mutta sanotaan että ei ainakaan lisätä treeniä isommin). Helppoa eikö vain? On se jos sen osaa.

Sitten vain korvaan harjoittelun yliharjoittelulla, kiriharjoittelun harakiriharjoittelulla, määrän teholla, kompensaation superkompensaatiolla ja voimaharjoittelun ylivoimaharjoittelulla; on ihme jos tavoitteeseen ei mennä niin että napsahtaa!!

Teen kaiken kuten aina vedonlyönneissäni eli tosissani ja aikeena ei ole vain voitto vaan täydellinen nöyrtyyytys. Sen saaminen ei todellakaan onnistu normaalilla harjoittelulla, joten harjoittelen täysin erilailla kuten on totuttu. Kaikki näennäinen järjettömyys on oikesti erittäin harkittua ja perustuu analyyttiseen lähestymistapaan ja kykyyn tehdä harjoitukset hallitusti. Tälläkertaa yhdisttynä pakon sanelemaan sulaan hulluuteen.

Älkää vaan hyvät ihmiset ottakko mallia, koska kopiomalla yhdenkin treenin normikansalainen on menetetty tapaus pitkäksi aikaa ja todennäköisesti kausi pilalla ja hyvällä tuurilla seuraavakin. En raportoi treenejäni tänne juuri samasta syystä, koska joku taulapää niitä on kuitenkin heti testaamassa. Blogi on vain lähinnä laitettu kasaan tuon hapenoton paranemisen takia ja sen tähden että UM pysyy kärryillä miten vastustajan henkinen ja fyysinen tila kehittyy.

Perjantaina menen puhaltamaan maskiin faktat pöytään, niin voitte sitten tulla kertomaan, että on edes turha yrittää.. Joo joo, on on, mutta mitä sitten? Harjoittelu täysin järjettömästi on järjettömän hauskaa!

Jo hyvissä ajoin ennen kuutta heräsin luonnollisen heräämisen, kuten aina näin tärkeän ja jännittävän kisan alla. Valmiiksi ladattu kahvipannu päälle ja viimeinen varusteiden tarkastus ja isäntäkin heräsi ihan naturel.


Matkalla keräsimme JH:n ja Tommin Hakunilasta kyytiin.


Paikanpäällä Asikkalassa olimme jo kolme tuntia ennen starttia ja sai rauhassa mennä ilmoittautumiseen ja sitten vaan viilata vielä varusteita ja lopulta päästiin karttojen kimppuun. Rasteja oli aika vähän vain 35 kpl. Kartta oli mittakaavaltaan 1:40 000 joten tällaiselle puoliksi sokeallehan se oli kuin lasten leikkiä suunnitella järkevää reittiä. Heti ensisilmäyksellä näki kaltaiseni vähemmän taitavakin suunnistaja, että tulee olemaan aika rankka maasto missä viettää seuraavat 6 tuntia.


Keli oli tullessa nätti ja aurinkoinen, mutta heti lähdön hetkellä tuli jo muutama hentoinen pisara ja tuuleskeli ja aurinkokin painui vähän väliä pilviverhon taakse. Ihan hyvä keli kuitenkin. Me 6 h kisailijat emme kastuneet oikeastaan kunnolla kuin kerran ja muutoin tuli melkein kuuma. 12 h tunnin menijät sen sijaan joutuivat kuka missäkin raekuurojen ja ukkosen saartamiksi, jolleivät sitten muutoin käyneet pulahtamassa vähän leveämpiin ojiin ja muihin vesistöihin.


Olimme ainoat, jotka lähtivät suoraan kohti rastia nro 104, osa porukasta poikkesi ensin 44:lle. Mehän tytöt vaan sahattiin ees taas mennen tullen samaa tietä. Mutta ei me keksitty muutakaan ja näin jälkipeleissäkin oltiin ihan tyytyväisiä, koska pysymme alkuperäisessä suunnitelmassa lopulta ihan helposti , mutta haaveet reitin jatkamisesta sai heittää jo puolen välin paikkeilla. Ensimmäinen rasti oli siis ihan se arvokkain eli sadan pisteen rasti ja sen kyllä huomasi. Heti käännyttiin väärälle tielle...Siinä kyllä ihan ääneen tuumiskeltiin, että mihinkähän tuokin tie tuonne oikealle vie kun ei tässä kartassa pitäis kääntyä tie kuin vasemmalle. Juu, me mentiin siis vasemmalle ja päädyttiin rantaan, jossa oli autoja vino pino parkissa. Siitä Tuula hokasikin heti missä ollaan ja oltais varmaan käännytty takaisin ja menty alkuperäisen suunnitelman mukaan , mutta siihen tuli pari kovempaa joukkuettakin ja heidän tarkoitus oli mennä rantoja pitkin jyrkännettä myötäillen rastille. Mehän mentiin perään. Liki 500 m joutui rämpimään rannan pusikossa kunnes tultiin sellaiseen kohtaan jyrkännettä, josta ei päässyt kuin uimalla suoraan matkaa jatkamaan, joten sitten kavuttiin aika vaarallisen näköistä jyrkänteen reunaa ylös ja taas laskeuduttiin alas ja sitten pääsikin jo melkein pulikoimaan kun rastille meno oli varsin märkää puuhaa. No, kivaahan se oli kastella itsensä heti ensimmäiselle rastille mennessä.


Kauan siinä meni ja paluumatka suorempaa alkuperäisen suunnitelman mukaan takaisin tiellä ei sekään ollut ollenkaan hauska. Täytyykin heti tunnustaa, että meinasi mennä heti alkuunsa usko koko reissuun ja tuli taas mietiskeltyä, että mihin ihmeeseen olen mukaan lähtenyt. Mutta sitten helpotti kun päästiin takaisin tielle ja voitiin jatkaa matkaa juoksujalkaa. Näin jälkeenpäin ajatellen tämä meidän pistona otettu rasti oli ihan turhaa voimien hukkaamista, jossittelu onkin aina niin mukavaa. Niiloskin laski tuossa, että jos he olisivat sittenkin uineet siitä yhdestä kohtaa yli kuten olivat hieman suunnitelleet niin neljä sieltä suunnalta haettavissa olevaa rastia olisi riittänyt voittoon, vaikka pari muuta rastia olisi sitten menetettykin. Yksi pari ainakin ui sen n. 200 metriä kapeimmillaan olleen vesistön yli. Uintimatka kesti 20 minuuttia. Aikamoinen suoritus, hatunnosto sille!


Seuraavat rastit menivät yllättävänkin hyvin. Itsekin pysyin koko ajan kartalla. Tieosuuksilla yritin pitää jonkinlaista juoksuvauhtia yllä ja parhaan kilometrin ollaankin menty 6:24 vauhtia.


Viidennen rastin jälkeen alkoikin sitten kaikista hitain osuutemme. Edessä oli pienipiirteistä peltoa ja asutusta. Kuten kaikki tiedätte asuinpihojen läpi ei saa mennä eikä pelloille, joten tässä kohtaa sitten kierrettiin ja kaarreltiin ja vähän ehkä liikaakin, koska porukkaa näkyi välillä puikkelehtivan sieltä sun täältä. Näkipä joku jonkun etenevän suoraan viljellyn pellon yli. Tässä kohtaa minä putosin kyllä kartalta melkein täysin ja jätin suunnistusvastuun kokonaan Tuulalle. Tuula oli oikein hyvä etenemään tällaisissa hitaissa maastoissa kun taas minä olisin juossut jonkin verran kovempaakin tasaiset tienpätkät ja juostavat polut ja metsätiet.


Rastille nro 84 viimein päästiin siten, että kun oltiin vihdoin oletettavasti oikeassa paikassa niin nähtiin edessä kohoavan vaan valtavan jyrkänteen ja vaikka kuljettiin muutama kymmenen metriä eteenpäin niin se vaan jatkui ja jatkui. Siinä meinas mennä kyllä sormi suuhun, että miten tuonne ylös pääsee rastin luo??? Lisäksi kartassa ei näkynyt minkäänlaista jyrkänteen merkkiä, joten myöhemmin järjestäjät kävivät...

Tuli käytyä vaimon kanssa hiihtelemässä. 21 kilometriä kertyi mittariin, eli saman verran kuin eilen juosten.

On aika jännää, että juostessa meillä on vaimon kanssa ihan samat sykkeet. Yhdessä hiihtäessä näkyy, mikä on tekniikan vaikutus. Minun keskisykkeeni reissulla oli 151, vaimolla 131. Hänhän on siis entinen aktiivihiihtäjä. Tosin minä vedin koko matkan, hän peesaili, mutta ei se tuota eroa selitä. Ei myöskään eilinen pitkikseni. Kun ei osaa, niin ei osaa.

Porukkaa oli kyllä liikkeellä Turun laduilla tänään ihan hirmuisesti. Kaiken ikäistä väkeä 5-vuotiaista nassikoista tuollaisiin päälle 70-kymppisiin harmaahapsiin. Hieno homma. Eikä muuten yhtään kävelijää/koiranpaskattajaa.