4,5kk synnytyksestä, 12vk Berliiniin. Hölkkäilyn makuun pääsin kai vähän turhankin ripeästi. Siitä suuttui lonkka, jonka kanssa olen taistellut nyt kuukauden, ja yrittänyt selvittää mikä siellä pahiten mättää. Monen syyn soppa varmasti, imetyksestä löysät nivelet, keskivartalon kadonneet syvät lihakset, johon en ole ehtinyt ja jaksanut paneutua riittävästi, yksipuolinen liian hidas (huonolla tekniikalla) hölkkäily maantien laitoja pitkin, vauvan kantaminen aina vinossa asennossa toisella lonkalla, sekä tuo talvella murtunut kylkiluu, joka on ehkä vetänyt myös jumiin selkää. Kesäkuun ajan olen pitänyt juoksut mahdollisimman vähissä, pyöräillyt paljon, jumpannut kotona joka välissä, käynyt pilateksessa, coressa ja kuntosalilla, sekä osteopaatilla ja hieronnassa. Kaikki lihakset pakaroissa ja alaselässä niin vietävän jumissa, että siellä joku painaa hermoa ja aiheuttaa kaikenlaista oiretta reiden ja lonkan alueelle. Akupunktiota ajattelin myös kokeilla vielä. Venyttely ei auta, eikä lepo. Keskivartalon lhaskuntoharjoituksista on ollut parhaiten apua.

Pari viikkoa sitten kokeilin ekan yli 20km pitkiksen synnytyksen jälkeen, joka onnistui kyllä, eikä toisella kympillä lonkassa tuntunut enää mitään, mutta seuraavana päivänä olo ei ollut enää niin hyvä. Sen jälkeen päätin pitää pari melkein kokonaan juoksutonta viikkoa ja keskittyä lonkan hoitamiseen ja paapomiseen. Nyt takana kaksi hierontaa, huomenna kolmas. Siitä on selkeästi ollut apua.

Tänään alkoi 12 vk maraohjelma, jota yritän soveltaa edes vähän sinne päin. Tänä aamuna päätin sitten kokeilla mitä lonkka kestää. Ensimmäinen puoli kilsaa meni hyvin ja ontumatta pitkästä aikaa, joten pistin lisää vauhtia ja lopulta juoksin 7km maravauhtia. Erittäin onnistunut lenkki! Olin tosi tyytyväinen. Tällä hetkellä lonkka tuntuu tosi hyvältä, joten ehkä tunnelin päässä on sittenkin valoa.

Kisakalenteri oli suunniteltu semmoiseksi, että kympin kävin hippaisemassa kavereiden seuraksi naisten kympillä toukokuun lopulla, mikä onnistui yli odotusten. Sain itselleni ekan epävirallisen kympin noteerauksen 49min. Heinä-elokuussa oli tarkoitus juosta jossain puolikas, ja olin jo melkein ilmoittautunut Kiipulaan maastopuolikaalle, missä jalat saisi vähän monipuolisempaa ärsykettä. Nyt täytyy kuitenkin kuulostella sitä vielä. Maratonille oli tietenkin se neljän tunnin alitushaave olemassa, joka tämänpäiväisen lenkin perusteella ei ehkä olekaan mahdoton, mutta jos näyttää että joudun nämä viimeiset kuukaudet harjoittelemaan osittain korvaavilla lajeilla (pyöräily ja jumpat), hautaan aikahaaveet ja lähden Berliiniin vain nautiskelemaan. Katellaan sitä 4h alitusta sitten joskus, jos se edes enempää kiinnostaa. Kaikki loput suunnitelmat on nyt ihan auki tän lonkkavaivan takia, mutta näillä mennään. Katotaan mihin se riittää, ja nautitaan jokaisesta onnistuneesta lenkistä.

Vihdoin vähän eloa meikäläisen tappavan yksitoikkoiseen harrastamiseen

Tiistaina kävin pokkaamassa kultamitalin oman kylän seuran järjestämässä maastojuoksukisassa! Matka oli 4km ja ainoa kilpakumppani naisten yleisessä sarjassa harrastanut juoksua vähemmän kuin minä, joten sillä kehtasin lähteä tämmöinen rapakuntoinen... Mutta tuulettaa sopii kun kultaa tulee , vai hä? Kuolo tosin oli vähällä korjata meikäläisen tätinylkkääjän, kun maksimisykekin nousi muutama vuosi sitten mitatusta ainakin viidellä pykälällä. Maasto oli tosiaan pelkkää mäkeä, eikä ihan pientä sellaista. Kaikkeen hulluun sitä täytyy ryhtyä...

Lapsia mulla oli muutama mukana, sarjoja löytyi vauvasta vaariin ja kaikilla oli niin mukavaa! Kivoja tuommoiset koko perheen hölkkätapahtumat.

Tänään sitten saatiin pikkuveli tyttöystävineen lapsia hoitamaan, ja päätettiin lähteä siipan kanssa viettämään laatuaikaa fillarin selkään. Säähän oli mitä komein ja mieli korkealla. Miehellä alla uudenkarhea cyklocrossi vai mikä lie ja mulla ikivanha Nopsa. Mut ei se mittään, matka taittui yllättävän joutuisaan, vaikka mun pyöräilyt on viime vuosina ollut ihan satunnaista työmatkapyöräilyä. Maalaismaiseman halki poljettiin Karkkilaan ja takaisin toista tietä, Karkkilassa puolen tunnin tauko kahvilla ja jäätelöllä. Matkaa tuli 42km, ja aikaa meni ilman taukoa saman verran kuin Holmenin Jannella samalla matkalla ilman pyörää . Käsivarret kärähti, mutta se oli pieni hinta se.

Yllättävää tuossa reissussa oli se, että keskisyke pysyi 10 pykälää alempana kuin pk-lenkeillä juosten, vaikka ylämäet meninkin ihan reidet hapoilla. On se pyöräily sit kuitenkin jonkun verran juoksua leppoisampaa, kun alamäet saa huilata. Jospa tästä nyt sais lisää intoa pyöräilyyn, ettei meikätytön liikkumiset jämähtäis ihan pelkkään hölkkäilyyn.

Ainiin siitä hölkkäilystä... Lenkit jatkuu, vähitellen viikkokilsoja kasvattaen. Viime viikonloppuna tein ekan varsinaisen "pitkän" lenkin synnytyksen jälkeen, johon käytin 1,50 aikaa. On se vaan niin mahtavaa, kun jaksaa taas hölkkäillä parikin tuntia, kyllä näistä ehdinkin haaveilla koko pitkän kylmän talven mahan kanssa.

Hellou kaikki! Täällä mä taas oon, vähitellen palaamassa sorvin ääreen.

Synnytyksestä on kaksi kuukautta, kunto mallia rapa, keskivartalonlihakset kadoksissa, mutta lantionpohja hölkkäkunnossa. Siinä lähtökohdat.

Raskausviikolla 35 otin viimeiset juoksuaskeleet, sen jälkeen sairastin järkyttävää yskätautia yli 2kk niin että alimpia kylkiluita ainakin kaksi murtui. Niitä sit parantelin synnytyksen jälkeen, kunnes kuukauden päästä alkoi luut ja muutkin paikat kestää hölkkäaskelia. Vähitellen olen lenkeillä lisännyt juoksun määrää ja vähentänyt kävelyä. Nyt menee hölkäten jo kaikki lenkit.

Jostain se on lähdettävä, suunta on vain ylöspäin. Mutta pääasia on, että hölkkäilemään pystyy, oli se millaista etanavauhtia tahansa.

Pikkuhiljaa tässä pitäs laatia itelleen juoksuohjelmaa Berliinin maratonia varten. Siellä seuraavan kerran testataan onko tästä eukosta enää mihinkään. Mitkään valmiit ohjelmat mulle ei passaa miehen vuorotyön yms. elämän rasitusten takia, mutta eiköhän sitä itekin osaa väsätä jotain suunnitelmaa.

Tällä hetkellä kymppi menee hölkötellen, mutta pääosa lenkeistä on lyhyempiä. Vaunujen kanssa käyn hölkkä-kävelyllä myös, vaunut tosin lisää rasitusta tossa meidän mäkisellä tiellä niin paljon, että muut lenkit on pidettävä aika kevyinä. Kolme-neljä kertaa viikossa lenkille lähtö onnistuu.

Yritän pidentää viikoittain tota pisintä lenkkiä vähitellen niin että kesällä se sais olla siellä 20km paremmalla puolella. Joku pilateksen tyyppinen tunti pitäis jostain keksiä kerran viikossa, että sais ton keskikropan takaisin. Spinning ois varmaan hyväksi noille vietävän jumissa oleville koiville, voi varmaan kuvitella mihin kuntoon ne menee, kun puoli vuotta on nylkännyt ihan sairaan hiljaa, eikä milloinkaan venytellyt...

Et ei sit muuta ku kalenteri esiin ja sinne rustaamaan jotain suunnitelmaa. Kovin pitkälle ei voi tarkkaa suunnitelmaa tehdä, mut ainakin viikko eteenpäin pitää olla lenkit ajateltu valmiiksi, että ne toteutuu niinkuin pitää.

Ihania keväisiä lenkkejä kaikille!

Eilen siis tosiaan sain lopulta itseni kiskottua sinne reippaalle lenkille. Koko päivän oli uskomattoman vetämätön olo, ei ollenkaan lenkkifiilis. Keksin koko ajan kaikenlaista tekemistä ettei tarttis lähteä, mutta ei se auttanut, mentävä oli. Ennen olen helposti jättänyt lenkin väliin, jos ei ole huvittanut, mutta nykyisin on vaikea antaa periksi itelleen.

5km kohdalla tajusin, miksi vk-lenkkien juokseminen on niin ilkeetä. Mulle juokseminen, ja varsinkin vähän kovempaa, on yleensä ihan silkkaa kärsimystä aika tarkalleen neljään kilsaan asti. Sitten kone vasta käynnistyy, ja matka jatkuu ihan eri fiiliksellä hamaan kaukaisuuteen. Diesel mikä diesel, miten tähän sais turbon? Mulle ei tuota mitään vaikeuksia lähteä hiljaa liikkeelle, kauheeta joutua joskus lenkille semmoisen kaverin kanssa, joka päästää urut auki heti ekalla askeleella. Tää harrastus ois loppunut mulla varmaan aika lyhyeen, jos en koskaan olisi juossut sen neljän kilometrin tuolle puolen.

Saldo siis oli 10,4km, avg 155, 5:38, eli ihan optimisuoritus maravauhtiseksi lenkiksi. Ja olo oli tietenkin ihan mahtava ja virkistynyt sen jälkeen. Onneksi tuli lähdettyä! (ja eipähän tarvi ainakaan viikkoon juosta lujempaa...)

Koivetkin tuntuu taas paremmilta. Jääkylmähoito on kaiken a ja o. Sitä kun jaksaa ahkeraan, tämmöiset kolotukset pysyy aika hyvin kurissa. Jos tästä tänä kesänä jonnekin kisaan vielä selviää (mies töissä kaikki viikonloput + syksymmällä hirveästi muita vkl-menoja), pari kertaa käyn hierojalla, niin eiköhän noi koivet kestä.

Juhannusaattoaamusta aion ottaa kaiken irti ja lähteä pitkälle kauas kesäiseen metsään kukonlaulun aikaan. Rentouttavaa jussia kaikille muillekin!

Juoksuvauhdit nääs.

Toissapäiväinen pk-lenkki 11,4km, avg 137 meni karvan alle 6min/km. Vallan hämmästysin sykkeestä, joka pysyi alle aerkynnyksen. Tänään juoksin erittäin kevyen lenkin 10,5km avg 132, ja sekin alle 7min/km. Ihan kuin ois kunto tehnyt jonkun hyppäyksen ylöspäin. Antaa lisää uskoa siihen neljän tunnin alituksen mahdollisuuteen, jos vaan jaksaisin tehdä niitä maravauhtisia lenkkejäkin välillä. Mikä kumma siinä, kun päättää, että tänään mennään reippaasti, niin kroppa sanoo ettei viitsi, kivempaa ois kuunnella linnunlaulua ihan rauhassa. Mut huomenna meen.

Tai sit unohdan kaikki maratonit, rasittavia tuommoiset kun pitää mennä kovaa. Juoksis hiljaa vaan ja keräis kilsoja, ja syksymmällä johonkin ultralle. En tiä. Tai en jaksa päättää. Täytyy varmaan kattoa vaan mitä tuleman pitää.

Jalat kylläkään ei näytä hyvältä. Pohjeongelma alkaa siirtyä penikoitten puolelle. En koskaan ennen ole joutunut kärsimään penikoista. Nyt ne on hiljaa, kun annoin niille kunnon shokkikylmähoitoa lenkin jälkeen. Sitä nyt joka päivä niin eiköhän noi tosta.ja kaikenmaailman linimenttejä ja voiteita. Ja jossain vaiheessa buranakuuri, jos pahenee, vielä tuo ei juoksemista haittaa. Mutta sitä vaan kuuntelee niin herkällä korvalla kroppaansa, kun ei ois varaa nyt sitä hajottaa.

Tai mitä jos antais mennä vaan? Juoksis jalat p:ksi jossain kisassa heti kohtapuoliin ja makaisi auringossa loppukesän. Tietenkin sekin ois houkutteleva vaihtoehto.